Belgrad matkakohteena

Serbian pääkaupunki Belgrad voi olla oiva matkakohde erityisesti heille, jotka etsivät matkakohdetta, jossa on tiettyä rosoisuutta yhdistettynä rikkaaseen ja monipuoliseen historiaan. Lisäksi Belgrad voi houkutella monia sillä, että se ei varsinaisesti ole (vielä) mikään turistien jättisuosikki. Tässä artikkelissa käsitellään Belgradia matkakohteena muutamien eri osa-alueiden kautta.

Mitä tehdä Belgradissa / Belgradin nähtävyydet

Belgradin linnoitusalueella on eri lähteiden mukaan ikää noin 1500 – yli 2000 vuotta. Historiansa aikana linnoitusaluetta on kuitenkin tuhottu ja uudelleen rakennettu sekä kehitetty lukuisia kertoja. Belgradin linnoitus on tietysti erityisen kiva kohde heille, joita historia kiinnostaa, mutta sijaintinsa ansiosta se voi viehättää myös heitä, jotka ovat vain kiinnostuneita viettämään aikaa miellyttävässä paikassa.

Belgradissa sijaitseva Serbian kansallismuseo voi puolestaan olla oiva kohde museoista innostuneille. Belgradin kansallismuseo avattiin virallisesti uudelleen kesällä 2018 ja siellä on nähtävissä esimerkiksi laadukasta maalaustaidetta ja historiallisia esineitä.

Mikäli vanhemmat historiajutut ja maalaukset eivät kiinnostaa, niin voi mielenkiintoisempi museo olla keksijänero Nikola Teslan museo. Kyseiseen herraan keskittyvässä museossa järjestetään ohjattuja kierroksia, jotka kestävät noin 45 minuuttia. Kierroksia on tarjolla englanniksi ja serbiaksi. Vähintään 10 hengen ryhmässä museoon haluavien pitää ottaa museoon etukäteen yhteyttä.

Jos taas etsii hieman jykevämpää nähtävää, niin voi Belgradin sotamuseo olla vierailemisen arvoinen paikka. Sotamuseon alueella on nähtävillä esimerkiksi tankkeja ja tykkejä.

Mikäli taas haluaa mahdollisesti ainutlaatuisen kokemuksen, niin kannattaa ehkä suunnata Belgradin Punaisen tähden otteluun. Kyseisen jalkapallojoukkueen kannattajat ovat tunnettuja suuresta intohimostaan futikseen. Se kannattaa tosin huomioida, että aina tuo intohimo ei pysy ihan fiksuissa rajoissa. Belgradin Punaisen tähden virallinen nimi on Crvena Zvezda.

Belgradin hintataso

Belgrad on lähtökohtaisesti lähes kaikissa tuotekategorioissa jopa selkeästi Suomea halvempi. Suuria eroja Belgradin eduksi voi odottaa esimerkiksi ruoissa ja juomissa. Erot Suomeen verrattuna ovat puolestaan pienempiä esimerkiksi merkkiliikkeistä ostettujen vaatteiden kohdalla.

Myös hotellihuoneiden ja muiden majoitusten hinnat ovat Belgradissa selkeästi Suomea halvempia. Jopa keskikesällä voi Belgradista löytää ****-hotellihuoneen yhdeksi yöksi noin 50€ hintaan ja *****-hotellihuoneen taasen voi löytää jopa alle 100€ hintaan. Pienen hintatutkimuksen perusteella tämän tyyppisiä hintoja on tarjolla myös talvisin.

Sää – Belgrad

Belgrad ei ole yhtä lämmin kuin monet muut verrattain lähellä sitä sijaitsevat matkakohteet. Esimerkiksi Dubrovnik voi olla parempi vaihtoehto helteitä etsiville matkailijoille. Belgrad on kuitenkin säiden puolesta varsinkin kesällä varsin kiva matkakohde: kesäkuusta elokuuhun päivän keskimääräiset keskilämpötilat ovat Belgradissa päälle 20 astetta. Ja vielä lisäksi ainakin toukokuussa ja syyskuussa voi olla ihan hyvät mahdollisuudet päästä Belgradin reissun yhteydessä nauttimaan helteistä.

Historiallisesti tarkastellen Belgradin kylmimpiä kuukausia ovat olleet joulukuu ja tammikuu. Noina kuukausina päivän keskimääräiset keskilämpötilat eivät ole olleet kovin pitkälti nollan yläpuolella.

Belgradin sademäärät ovat tilastojen mukaan noin Helsingin tasoa. Kesällä tulevat sateet kuitenkin tuppaavat Belgradissa painottumaan alkukesään, kun taas Helsingissä painotus on keskimäärin enemmän loppukesässä.

Turvallisuus, valuutta ja EU-jäsenyys

Ulkoministeriön katsauksen perusteella Serbia on pääosin turvallinen maa. Katsauksen perusteella kannattaa kuitenkin erityisesti autolla Serbiassa liikkuessa noudattaa erityistä varovaisuutta.

Serbia ei ainakaan vielä ole EU:n jäsenvaltio ja maan virallinen valuutta on Serbian dinaari. Serbia on kuitenkin käynyt EU:n kanssa neuvotteluita, joten voi olla, että maasta tulee tulevaisuudessa EU:n jäsen ja siellä myös otetaan käyttöön euro.

Muita matkakohteita, jotka voisivat kiinnostaa sinua:

Säätietojen lähteenä käytetty Wikipediaa.