Budapest matkakohteena - kokemuksia ja muuta tietoa

Unkarin pääkaupunki Budapest houkuttelee matkailijoita esimerkiksi edullisilla lennoilla ja melko edullisilla hotellihuoneilla. Mutta miten kiva matkakohde Budapest on suomalaisesta näkökulmasta? Alla tuoreita kokemuksia ja hieman muuta tietoa Budapestiin suuntautuvasta matkailusta.

Budapest kokemuksia (2019):

Budapest muodostuu kukkulaisesta Budasta sekä urbaanista Pestistä. Budan puolella voi ihailla maisemia Tonavan sekä Pestin suuntaan. Kukkuloilla sijaitsee upeita linnoja, kirkkoja sekä museoita, jolloin aikaa saattaa vierähtää helposti kokonainen päivä käyskennellessä. 

Tonavan toisella puolella taas vilkkaat kauppa- sekä ravintolakadut vilisevät ihmisistä sekä raitiovaunuista. Mitä upeimpia makuelämyksiä on saatavilla ympäri kaupunkia. Teki sitten mieli libanonilaisia mezejä, kreikkalaisia herkkuja, italialaista pizzaa, ranskalaisia macaron-leivoksia tai paikallista lounasta, löytyy kaupungista jokaiseen makuun jotakin. Varsinkin kuumina kesäpäivinä kannattaa suunnata erilaisista mauista pursuaville jäätelökioskeille päivän viilennykselle.

Budapestissä riittää nähtävää sekä koettavaa. Tonavan molemmilla puolilla on paljon arkkitehtuurisesti upeita rakennuksia, joiden ihailu jo pelkästään hivelee sielua. Etenkin upea parlamenttitalo on näkemisen arvoinen kohde. Jos mielii saada upean kuvan kyseisestä rakennuksesta, kannattaa suunnata retkelle pimeän tultua. Parlamenttitalo on valaistu upein valoin.

Tonavan yli kulkee myös monia siltoja, joita kulkiessa on hyvä ihailla kaupungin siluettia sekä jokea kulkevaa liikennettä. Kannattaa toki itsekin poiketa pienellä veneretkellä esimerkiksi julkisena liikennevälineenä toimivan lautan avulla. Kaupungista löytyy myös upeita kattoterasseja, joista näkymät ovat ihastuttavia!

Budapestissa näkyy myös voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeiset arvet erilaisina muistomerkkeinä, museoina sekä katujen niminä. Historiasta kiinnostuneille Budapest tarjoaakin loputtomasti tarinoita ja nähtävää. Myös erilaisia museoita historiallisista nykytaiteellisiin löytyy rutkasti.

Nähtävästä ja koettavasta puhuttaessa ei tietenkään voi unohtaa legendaarisia kylpylöitä. Budapest tarjoaa upeita luksuskylpylöitä hotelleiden tiloissa kuin myös tunnelmallisia vanhoja turkkilaisia kylpylöitä. Jos siis mieli tekee kaupungissa edes hetkeksi rentoutumaan, on erinomainen idea suunnata pulikoimaan ja nautiskelemaan saunan lämpöön. Samalla voi vaikka varata itselleen hieronnan, jos esimerkiksi jalat tuntuvat väsyneiltä kukkuloilla kiipeilyn jäljiltä.

Hintataso on Budapestissä Suomeen verrattuna hieman alhaisempi. Hienon päivällisen pääruuan nauttii helposti euroiksi forinteista käännettynä kympillä ja julkisissa liikennevälineissä matkustaa alle eurolla. Kaikista suosituimpien kylpylöiden pääsymaksut liikkuvat kympin ja parinkympin tienoilla, mutta jos mieli tekee rauhallisempiin ympäristöihin, löytyy kylpylöitä myös muutamalla eurolla. Myös erilaiset kylpylähoidot ovat huomattavasti halvempia kuin Suomessa.

Miten matkustaa Budapestiin:

Budapestiin on Suomesta todella hyvin lentoja. Tätä kirjoittaessa Budapestiin lennetään suoria lentoja niin Helsingistä, Lappeenrannasta kuin Tampereelta. Kaikista noista kaupungeista voi löytää suoria meno-paluita Budapestiin ja takaisin alle 100€ hintaan. Tampereelta ja Lappeenrannasta halpoja lentoja löytyy Ryanairilta ja Helsingistä Norwegianilta. Jos halpalentoyhtiö ei innosta, niin löytyy myös Finnairilta varsin edullisia Helsinki – Budapest – Helsinki meno-paluita. Lentoaika Helsingistä Budapestiin on noin 2 – 2½ tuntia. Voit etsiä omaa reissua varten sopivia lentoja esimerkiksi tämän sivuston lentovertailun avulla.

Hotellihuoneiden hinnat Budapestissa:

Suomeen verrattuna hotellihuoneet ovat Budapestissa melko edullisia. Käytännössä Budapestissa sijaitsevasta ***-hotellista voi halvimmillaan löytää huoneen yöksi jopa alle 30€ hintaan ja toisaalta *****-hotellista voi huoneen löytää yöksi alle 100€ hintaan. Toki kuten aina, niin myös Budapestin kohdalla kannattaa itse tähtien lisäksi kiinnittää huomiota myös asiakasarvosteluihin ja esimerkiksi hotellin sijaintiin. Itselle hyvän hotellin Budapestista voi yrittää löytää esimerkiksi tämän sivuston hotellivertailun avulla. Kyseinen vertailu etsii hintoja monilta eri varaussivustoilta ja sisältää myös karttaominaisuuden sekä näyttää asiakaspisteytyksiä.

Budapestin lämpötiloista:

Historiatilastojen mukaan Budapest on Suomea lämpimämpi läpi vuoden. Mikäli kuitenkin lomalta haluaa kunnolla lämpöä, niin kannattaa Budapestiin todennäköisesti suunnata aikavälillä kesäkuu – elokuu. Kaikista lämpimin kuukausi Budapestissa on historiallisesti ollut heinäkuu. Myös touko- ja syyskuussa Budapestissa on monesti kivoja lämpötiloja.

Etsi lennot Budapestiin (tai muualle) tai hotelli Budapestista (tai muualta):

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn