Ebookers kokemuksia ja muuta tietoa

Ebookers on netissä toimiva palvelu, jonka kautta voi etsiä ja varata esimerkiksi lentoja sekä hotelleja. Käsittelen tässä artikkelissa erityisesti omia kokemuksiani Ebookersin käyttämisestä. Tämän lisäksi mukana on myös kuitenkin hieman yleistä tietoa kyseisestä palvelusta. Sivun alaosassa on myös yhteenveto, joka voi auttaa sen päättämisessä, onko Ebookers hyvä valinta oman matkan varaamista varten.

Ebookers – hotellin varaaminen ja maksaminen

Varasin jonkin aikaa sitten matkalle mennessäni hotellihuoneen Ebookersin avulla. Tarkasti ottaen hotellihuone oli Prahasta (lisätietoa kaupungista) ja varasin yöpymisen alkamaan siitä samasta päivästä, jona varasin huoneen. Tuo ulkomainen kohde yhdistettynä siihen, että huone pitäisi olla nopeasti omassa käytössä, aiheutti etukäteen pientä huolta. Huoli oli kuitenkin ilmeisen turha, sillä kun en lopulta päässyt kohteeseen heti varauspäivänä, koska lentokone joutui mahdollisten teknisten ongelmien takia laskeutumaan Berliiniin, niin oli hotellista yritetty soittaa minulle ja kun seuraavana päivänä soitin itse sinne, niin sieltä kerrottiin, että varaamani huone on edelleen varattuna minulle.

Osa varausvahvistuksesta

Tuosta edellä kuvatusta voi päätellä, että varauksesta ja maksusta oli mennyt onnistuneesti tieto hotellille. Maksun olin tehnyt Ebookersin sivuilla luottokortilla ja se oli veloitettu sovitusti. Varauksesta sain kattavan vahvistusviestin sähköpostiin. Tuossa sähköpostissa oli esimerkiksi hotellirakennuksen kuva ja osoite. Osoite oli siinä muodossa, että taksikuski löysi sen avulla helposti perille.

Ainoa pieni virhe, jonka huomasin varausvahvistuksessa, oli se, että siinä oli mainittuna uloskirjautumisajaksi 11.30, kun taas hotellin tiskiltä kerrottiin, että se on 12.00. Mutta tämä nyt luonnollisesti ei ole iso eikä negatiivinen ongelma.

Olin erittäin tyytyväinen hotellihuoneeseeni. Hotellia, josta varasin huoneen, oli kehuttu muiden asiakkaiden toimesta Ebookersin sivuilla, ja kokemukseni ei antanut syytä olettaa, että nuo kehut olisivat olleet feikkejä.

Kokonaisuudessa voi siis todeta, että kokemukseni hotellin varaamisesta ja maksamisesta Ebookersin kautta oli erittäin hyvä.

Ebookers – bonusjärjestelmä

Ebookersilla on nimellä BONUS+ kulkeva bonusjärjestelmä. Tuon bonussysteemin avulla voi kerätä bonusrahaa myöhempiin varauksiin käytettäväksi. Sain tuosta yllä mainitusta varauksesta bonusta noin 3% varaussummasta. Summa näkyy omalla Ebookers-tililläni ja lisäksi se oli mainittu varausvahvistuksessa. Tämän Ebookersin tarjoaman bonuksen voi ajatella alennuksena verrattuna niihin varaussivustoihin, jotka eivät tarjoa bonuksia.

Ebookers – lennot

Kuten todettua, niin Ebookersilta voi hotellihuoneiden lisäksi varata myös lentoja. Itse en tätä kuitenkaan ole tehnyt. Syy tähän on varsin yksinkertainen: en ole kertaakaan nähnyt Ebookersilla lentoja, jotka olisi saanut sieltä halvemmalla kuin mitään muuta kautta. Lentojenkin varaaminen Ebookersilta voi kuitenkin luultavasti olla ihan hyvä idea, jos esimerkiksi haluaa keskittää kaikki matkaan liittyvät varaukset yhteen paikkaan.

Ebookers – taustatietoja

Ebookers on vuonna 1999 perustettu palvelu. Tätä nykyä Ebookers on osa Expedia Group –pörssiyhtiötä. Tätä kirjoittaessa tuon pörssiyhtiön markkina-arvo on yli 15 miljardia euroa. Ebookers ei siis todellakaan ole mikään vasta perustettu pikkusivusto. Tämä vahva tausta ei mielestäni ainakaan vähennä Ebookersin luotettavuutta.

Yhteenveto – koska kannattaa valita Ebookers ja koska ei

Netissä on lukuisia eri lentoja ja hotelleja välittäviä sivustoja. Ja vaikka näillä sivustoilla onkin paljon yhteistä, niin on niillä myös joitakin eroja. Tuosta syystä yksi sivusto ei välttämättä ole paras valinta kaikkiin tilanteisiin ja kaikille matkailijoille. Seuraavaksi siitä, koska Ebookers kannattaa valita.

Itse valitsisin Ebookersin erityisesti silloin, jos etsisin helppoa ja luotettavaa sivustoa hotellin varaamisen. Vertailujen perusteella Ebookers ei hotellien suhteen usein ole se kaikista halvin varaussivusto, mutta sen tarjonta on kuitenkin varsin järkevästi hinnoiteltua. Ja sitten vahvuutena on se, että palvelu on ollut olemassa pitkään ja osoittanut luotettavuutensa. Noita asioita arvostaa todennäköisesti erityisesti silloin, jos matkustaa kalliille lomalle jonnekin uuteen paikkaan.

Sen sijaan en välttämättä valitsisi Ebookersia silloin, jos tarkoituksensa on vain varata lennot. Tuota varten vaikuttaa löytyvän jatkuvasti halvempia lentoja listaavia ja hyvin toimivia sivustoja.

Noiden lentojenkin suhteen on toki hyvä huomata se, että joskus matkalle lähtiessä arvostaa kovasti sitä, että hotelli ja lennot on varattu samaa reittiä. Ja noissa tilanteissa voi tietysti olla esimerkiksi valmis maksamaan hieman kovempia hintoja.