Espoon parhaat museot

Espoon museotarjonta ei ymmärrettävästi ole yhtä laajaa kuin Helsingin, mutta Espoostakin löytyy muutamia ihan kivoja museoita. Tällä sivulla näistä lyhyessä esittelyssä ne, jotka saattavat olla Espoon parhaat museot.

Espoon paras museo – EMMA

Espoon modernin taiteen museo eli EMMA valittiin vuonna 2018 vuoden museoksi. Tästä museosta löytyvä moderni taide voi olla luonteeltaan monenlaista, esimerkiksi maalaustaidetta, videotaidetta tai keramiikkaa. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa näyttelykeskus WeeGeessä. WeeGee on hieman syrjässä Tapiolan keskustasta, mutta kuitenkin hillityllä kävelymatkalla esimerkiksi Tapiolan metroasemalta. EMMAn lisäksi WeeGeestä löytyy myös esimerkiksi Suomen Kellomuseo ja Lelumuseo Hevosenkenkä.

Tätä kirjoittaessa liput EMMAan maksavat enintään 12€. Ilmaiseksi EMMAan pääsee monina perjantai-iltoina.

Saaristomuseo Pentala – Enemmän kuin museo

Pentala on Espoon suvisaaristossa sijaitseva saari. Kyseisellä saarella on esimerkiksi Saaristomuseo Pentala. Saaristomuseon alue koostuu yli kymmenestä rakennuksesta, joista vanhin on 1790-luvulta. Vaikka Pentalan Saaristomuseo onkin jo itsessään ihan mielenkiintoinen, niin kannattaa se ehkä nähdä vain osana Pentalaan suuntautuvaa reissua. Pentalasta nimittäin löytyy esimerkiksi varsin kivaa luontoa. Luontoon liittyen Pentalan erikoisuus on se, että Pentalasta (joka siis on meressä sijaitseva saari) löytyy järvi, josta löytyy saari. Pentalaan on varsin kattavasti venekuljetuksia.

Gallen-Kallela Museo

Akseli Gallen-Kallelaa voi perustellusti pitää yhtenä Suomen historian merkittävimmistä taiteilijoista. Gallen-Kallelan mielenkiintoinen nimikkomuseo sijaitsee Espoon Laajalahdessa, lähellä Helsingin rajaa. Tutustu museon verkkosivuihin.

Suomen luontokeskus Haltia

Suomen luontokeskus Haltiaa voi puolestaan suositella erityisesti heille, jotka etsivät erilaista museota. Tämä Nuuksiossa sijaitseva museo keskittyy Suomen luontoon, ja voi olla monipuolisempi elämys kuin monet perinteiset museot.

Ilmaispäivät Espoon parhaissa museoissa

  • EMMA-museossa on ilmaisilta joka perjantai alkaen kello 17.
  • Pentalan saaristomuseon alueelle on ilmainen sisäänpääsy, mutta Gurlin taloon, jota on kuvattu alueen sydämeksi, on erillinen sisäänpääsymaksu, eikä sinne näytä olevan ilmaispäiviä.
  • Gallen-Kallela museossa ja Suomen luontokeskus Haltiassa ei näytä tätä kirjoittaessa olevan tiedossa ilmaispäiviä.

Tiedot ilmaispäivistä on poimittu museoiden verkkosivustoilta, ja muutokset ovat tietysti mahdollisia.

Tämän sivun pääkuva: Julius Jansson. Kuvaa on leikattu tälle sivulle.

Muuta Espooseen liittyvää sisältöä Matkailu.fi-sivustolla