Gambia matkakohteena

Gambiaan suuntautuvat matkat ovat nousseet jo melko suosituiksi suomalaisten matkailijoiden keskuudessa. Monella voi kuitenkin joidenkin lehtijuttujen johdosta olla melko yksipuolinen kuva Gambiasta ja sinne suuntautuvasta matkailusta. Tämän sivun yhtenä tarkoituksena onkin avartaa kuvaa Gambiasta. Näin ollen täällä on kokemuksia Gambiasta ja hieman yleistietoa Gambian matkailusta. Aloitetaan kokemuksilla, sillä ne todennäköisesti kertovat varsin paljon.
Kokemuksia Gambiasta

Jännittää. Millaistakohan Gambiassa on? Täytyyköhän varautua kahdella kaulapussukalla taskuvarkaiden varalta? Mitenköhän pääsisi safarille? Millaistakohan ruokaa siellä on? Ensimmäinen matka Afrikan mantereelle jännitti kovasti. Uusi kohde ja uusi kulttuuri edessä.
Hotellimme oli rauhaisalla alueella, josta pääsi rantaa pitkin kävellen tai taksin kyydillä turistialueelle, josta suurin osa ravintoloista löytyi. Hotelli itsessään oli hyvin länsimaalainen kaikkine mukavuuksineen. Rantaviivaa oli kilometreittäin. Aamutuimaan auringon noustessa ja illalla auringon laskiessa oli ihanteellista käydä lenkillä rannalla paikallisten seassa. Nautiskeluhetkiä varten ranta tarjosi myös ravintoloita sekä hedelmä- ja mehukojuja.
Paikallisten ystävällisyys häkellytti. Ihmiset juttelivat mielellään kuulumisia loistavalla englanninkielellä ja opastivat erilaisissa tilanteissa. Pyysimme hotellin työntekijöitä soittamaan taksikuskillemme usein, kun halusimme reissata jonnekin. Tuolla tavoin onnistui esimerkiksi ravintolassa tai kaupassa vierailu tai ihana visiitti läheisessä apinapuistossa syöttämässä apinoita. Taksikuski vei ja haki kätevästi sovittuun aikaan. Edestakaisia taksimatkoja taittoi kätevästi turistitakseilla muutaman euron hintaan, joten Mattikaan ei päässyt kukkaroon vierailemaan.
Gambian ravintolat ovat oikeastaan tarkoitettu vain turisteille ja tällä hetkellä maan suurin tulonlähde onkin turismi. Hinnat ravintoloissa olivat noin 5-7 euroa pääruokaa kohden. Ruoka oli monissa paikoissa länsimaalaista ja erinomaista, sillä paikalliset ravintolat tarjoilivat vain riisiä. Listoilta löytyi usein kaikkea kasviruuista liha-, kala- ja äyriäisruokiin. Ruokailun päätteeksi oli oivallista pysähtyä kuskimme kanssa katujen varressa olevissa kojuissa ostamassa pähkinöitä ja hedelmiä.

Gambia sijaitsee keskellä Senegalia, joten safarille pääsee Senegalin puolelle kätevästi useiden matkantarjoajien puolesta. Paikan päältä on helppoa palkata mukaan kuski ja vaikka opaskin. Fathalan safarilla pääsi näkemään läheltä sarvikuonon, kirahveja, antilooppeja, seeproja, alligaattorin ja apinoita. Nappaa siis keltakuumerokotekortti passin väliin ja lähde seikkailulle, jonka varrella pääsee kokemaan lauttamatkan sekä näkemään paikallisia alueita kattavasti! Gambiastakin löytyy erilaisia villieläimiin liittyviä kohteita, joissa voi juuri ruokkia apinoita, nähdä alligaattoreita tai bongailla lintuja.
Hyttysiltä kannattaa suojautua hyttysmyrkyn avulla aina auringon laskiessa. Malariahyttysiä lukuun ottamatta Gambiassa oli hyvin turvallista. Ihmiset eivät yleisesti ottaen tarkoittaneet mitään pahaa tulemalla innokkaasti juttelemaan.
Ensikosketuksena Afrikkaan Gambia tarjosi pehmeän laskun. Tammikuussa aurinko porotti, nähtävää ja koettavaa oli sopivasti ja rentoutuminen pääsi olemaan keskeisessä osassa lomaamme! Lähde kokeilemaan uusia seikkailuja reippaasti ja innokkaasti!
Lennot ja matkat Gambiaan

Tätä kirjoittaessa (alkutalvi 2019) ei saatavilla näytä olevan varsinaisia suoria lentoja Suomesta Gambiaan. Ainakin yhdellä matkatoimistolla on kuitenkin tarjolla lentoja, joissa on vain lyhyehkö välilasku Kööpenhaminassa ennen kuin lento jatkaa matkaansa Gambiaan. Tuon kyseisen matkatoimiston tapauksessa lentoaika Helsingistä Gambiaan on noin 10 tuntia. Ja hyvää on se, että sitten paluumatkalle Gambia -> Helsinki tuolla matkatoimistolla on tarjolla suoria lentoja.
Vaikka kyseinen palveluntarjoaja onkin siis matkatoimisto, niin voi siltä ostaa myös pelkät lennot. Eli jos pakettimatka ei innosta, niin ei varsinaista semmoista tarvitse ostaa. Hinnat noille lennoille menevät niin, että meno-paluun yhdelle henkilölle voi halvimmillaan saada noin 200€ hintaan. Toki sitten, jos haluaa matkustaa sesonkiaikaan, niin on hinta helposti tuota melko paljon korkeampi. Samoin hintaan vaikuttaa tietenkin myös matkustusluokan korottaminen.
Mikäli taasen lentojen kylkeen haluaa ottaa myös hotellihuoneen tuolta samalta matkatoimistolta, niin on yhdelle henkilölle tarkoitettujen halvimpien lennot + hotelli viikoksi -pakettien hinta alle 500€. Ja jos matkaan lähtee kaksi matkustajaa, niin laskee per henkilö -hinta entisestään. Toki sitten toisaalta hinnat voivat nousta melko paljon, jos haluaa panostaa hotellin laatuun.
Jos ajatus matkatoimiston matkasta (tai siis edes lennoista) ei innosta, niin voi Gambiaan toki tehdä myös omatoimimatkan. Ja mikäli haluaa tutkia omatoimimatkan mahdollistavia vaihtoehtoja, niin voi hyvä paikka lähteä liikkeelle olla se, että kokeilee tämän Matkailu.fi-sivuston etusivulta löytyviä hakuvimpaimia. Niillä voi kilpailuttaa lentoyhtiöitä, hotelleja ja noita tarjoavia varauspalveluita. Erityisesti isomman budjetin matkan ollessa kyseessä, voi kilpailuttamalla säästää varsin hyvin rahaa.
Muutama perustieto Gambiasta:

- Virallinen kieli: Englanti
- Pääkaupunki: Banjul
- Maan väkiluku: Noin 2 miljoonaa
- Säästä: Lämmintä läpi vuoden – jopa yli 30 asteen lämpötilat ovat mahdollisia vuoden jokaisena kuukautena. Tilastojen perusteella sadekausi on noin kesäkuusta noin lokakuuhun.
- Valuuttayksikkö: Dalasi
- Naapurimaat(t): Senegal