Tätä nykyä on mahdollista löytää varsin edullisia matkapaketteja useampaan kohteeseen Euroopassa. Ja nämä vielä niin, että paketteihin sisältyvät suorat meno-paluut Helsingistä kohteeseen. Tälle sivulle on listattu muutamia paikkoja, joihin on näyttänyt löytyvän melko usein matkapaketteja, jotka sisältävät suorat lennot molempiin suuntiin sekä 3 yötä paikan päällä vähintään ***-majoituksessa alle 200€/hlö hintaan. Tuo ”/hlö” kohta on siinä mielessä olennainen, että yleensä per henkilö hinta laskee huomattavasti, jos matkaan lähtee kaksi matkustajaa, jotka jakavat hotellihuoneen.
Ateena

Ateena on edullisista matkakohteista ehkä sieltä yllättävimmästä päästä. Mutta sinnekin voi löytää suorat lennot kahdelle ja ***-majoituksen 3 yöksi alle 200€/hlö hintaan. Toki Ateenan huonona puolena voi pitää sitä, että lentoaika sinne on noin 3½ tuntia, minkä johdosta muutaman päivän reissu sinne voi tuntua vähän hölmöltä.
Berliini

Berliiniin on todella usein mahdollista löytää edullisia matkoja. Iso syy tähän on Easyjet-lentoyhtiö, joka vaikuttaa todella usein tarjoavan erittäin halpoja meno-paluita Helsingin ja Berliinin välille. Tätä tekstiä kirjoittaessa Berliiniin voi löytää kahdelle melko helposti matkapaketteja, jotka sisältävät ***-majoituksen kolmeksi yöksi ja suorat lennot alle 140€/hlö hintaan, eli yhteishinnaltaan paketit ovat alle 280 euroa. Jos taas haluaa lähteä yksin matkaan, niin löytyy Berliiniin esimerkiksi paketteja, joihin sisältyy suorat lennot ja ***-majoitus noin 160€ hintaan.
Budapest

Myös Budapest vaikuttaa täyttävän tässä artikkelissa käytetyn halvan matkakohteen määritelmän: Tänne löytyy jatkuvasti halpoja lentoja eivätkä hotellitkaan ole Budapestissa pahoissa hinnoissa. Jos Budapestiin matkustaessa haluaa päästä erityisen halvalla, niin kannattaa etsiä lentoja Tampere – Budapest – Tampere -reitille.
Gdansk

Gdansk näyttää olevan melkoinen budjettimatkailijan unelmakohde tällä hetkellä. Sinne voi nimittäin löytää helposti kahdelle suorat lennot ja kivan ****-majoituksen 3 yöksi noin 150€/hlö hintaan. Ja mikä loistavaa, niin Gdansk on myös muuten varsin kiva matkakohde.
Krakova

Gdanskin tapaan Puolassa sijaitseva Krakova voi myöskin olla kiva matkakohde halvoista matkoista kiinnostuneille, ja mikäli Krakovaan haluaa löytää erityisen halvat lennot, niin kannattaa tutkia lentoja, jotka lähtevät Turusta.
Kööpenhamina

Kööpenhaminasta tulee ainakin itselleni helposti mieleen jonkunlainen boheemiluksus, ja tätä vasten onkin yllättävää, miten edullisia matkapaketteja kaupunkiin voi löytää.
Praha

Halpoja matkakohteita esittelevää listaa on vaikea tehdä ilman Prahaa. Kiitos erityisesti Czech Airlines -lentoyhtiön, Prahaan vaikuttaa olevan lähes aina mahdollista löytää todella edullisia meno-paluita, ja lisäksi myös hotellit tuppaavat olemaan täällä halpoja. Mikäli kiinnostut Prahasta, niin löydät täältä Praha kokemuksia.
Etsi nyt edullisia matkoja
Olipa sitten haussa edullinen matkapaketti tai vain halvat lennot tai hotelli Euroopasta, niin kannattaa niiden etsimiseen mahdollisesti kokeilla tämän sivuston pääsivulta löytyviä työkaluja.