Halvin viikonpäivä lentää – tilastot 10:tä suosittua matkakohdetta koskien

Aikaisemmin tällä sivustolla on pyritty etsimään vastausta esimerkiksi siihen, mikä aika kuukaudesta on halvin lentää. Tällä kertaa lähestymiskulma on hieman toinen. Tarkoitus oli nimittäin selvittää 10:tä suosittua matkakohdetta koskien se, minä viikonpäivänä sinne on halvinta lähteä Helsinki-Vantaan lentokentältä. Tutkimus rajattiin niin, että se koskee vain niin sanottuja suoria – eli vaihdottomia – lentoja. Jokaista tarkasteltua matkakohdetta varten tutkittiin hintatietoja vähintään kymmeneltä tulevaisuudessa olevalta viikolta. Alla aakkosjärjestyksessä listattujen matkakohteiden yhteydessä on kerrottu, mikä viikonpäivä vaikutti olevan halvin lähtöpäivä minkäkin kaupungin tapauksessa.

Bangkok – tiistai

Bangkokille pystyi löytämään viikon halvimman hinnan jokaiselle viikonpäivälle, mutta eniten näitä vaikutti ajoittuvan tiistaille. Joskin keskiviikko ja perjantai olivat heti sen kannoilla.

Barcelona – maanantai

Barcelonan kohdalla halvimpia lentopäiviä ajoittui jokaiselle viikonpäivälle. Selvityksen perusteella maanantai voi kuitenkin olla keskimäärin halvin päivä lähteä matkaan.

Berliini – keskiviikko

Berliiniä koskien löytyi jokaiselle viikonpäivälle sen viikon halvimpia lentoja. Eniten viikon halvimpia lentoja löytyi kuitenkin keskiviikolle, jolle sijoittui 5 kappaletta viikon halvimpia lentopäiviä. Tuon 5 suhteen on tosin hyvä huomata, että niistä vain 2 oli sen tyyppisiä viikkoja, jodein suhteen yhtä halpaa hintaa ei olisi saanut myös jollekin toiselle kyseisen viikon päivälle.

Lontoo – keskiviikko

Lontoon kohdalla viikon halvimpia lentopäiviä näytti löytyvän melko tasaisesti eri päiville. Perjantai oli ainoa päivä, jolle ei löytynyt viikon halvimpia lentoja, mutta senkin tapauksessa kyseinen saavutus oli vain 2€ päässä ainakin yhden viikon kohdalla. Kaikista eniten halvimpia lähtöpäiviä ajoittui selvityksessä keskiviikolle.

Madrid – tiistai

Madridin kohdalla viikon halvimpia lähtölentoja löytyi otantajaksolta kaikille muille päiville kuin lauantaille ja sunnuntaille. Kaikista eniten halvimpia lähtöpäiviä otanta näytti kuitenkin tiistaille.

New York – keskiviikko

New Yorkin suhteen maanantaille, keskiviikolle ja torstaille ajoittui eniten halpoja lähtöpäivä, mutta näistä lopulta eniten halvimpia lähtöjä löytyi keskiviikolle.

Pariisi – maanantai

Pariisin suhteen oli selkeitä trendejä siinä, mille päiville löytyy halvimpia lentoja. Halvimpia viikonpäiviä olivat nimittäin maanantaina (halvin 4 viikolla), keskiviikko (halvin 3 viikolla) ja sunnuntai (halvin 3 viikolla).

Rooma – keskiviikko

Rooman kohdalla halvimmiksi lähtöpäiviksi erottuivat maanantai ja keskiviikko, mutta tarkasteltujen 10 viikon otannalla keskiviikko sai lopulta yhden ”voiton” enemmän.

Tokio – tiistai

Tokion tapauksessa halvimpia lentoja löytyi lopulta melko selkeällä erolla tiistaille.

Tukholma – maanantai

Tukholman tapauksessa erot lähtöpäivien hintojen välillä olivat yleensä erittäin pieniä, ja itse asiassa monelle viikolle sai usealle eri päivällä saman halvimman hinnan. Maanantaille ajoittui kuitenkin eniten viikon halvimpia lähtöpäiviä.

Yhteenveto tuloksista: Näiden kymmenen kaupungin otannan perusteella vaikuttaa siltä, että viikon halvimmat lennot ajoittuvat alkuviikkoon. Ja viikonpäivistä erottuivatkin selkeästi maanantai, tiistai ja keskiviikko, ja kaikista eniten halpoja lentoja tällä otannalla ajoittui keskiviikolle.

Kuten aina tämän tyyppisten tilastojen suhteen, niin on hyvä huomata, että nämä ovat yleistyksiä ja käytännössä halpoja lentoja voi löytää mille tahansa viikonpäivälle. Tilastot pohjautuvat Skyscanner-lentopalvelusta saatuihin tietoihin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *