Hanko – matkailu

Hanko on suomalainen pikkukaupunki, joka herää kesällä täyteen kukoistukseensa. Hangon upeimmat puolet liittyvät sen hiekkarantoihin ja meren läheisyyteen, sillä on kuitenkin myös muuta tarjottavaa matkailijoille. Tätä artikkelia varten on pyritty poimimaan eri matkailuun liittyvistä näkökulmasta Hangon huippujuttuja.

Hangon parhaat uimarannat

Koska Hanko on Suomen eteläisin kaupunki, niin voivat Hankoon suuntaavat kertoa lähtevänsä “etelään”. Monesti osa onnistunutta etelän reissua on se, että kohteen uimarannat ovat hyviä, ja Hangossa niitä onneksi riittää. Hangon parhaita uimarantoja lienevät Plagen ja Bellevue. Noista Plagen on erityisesti lapsiperheiden suosiossa, kun taas Bellevuen pitäisi olla rauhallisempi. Toki monesti nuo “rauhallisemmat” kohteet muuttuvat ajan saatossa varsin suosituiksi.

Mielenkiintoista nähtävää Hangossa ja lähialueilla

Bengtskärin majakka

Hangon parhaat nähtävyydet sijaitsevat itse asiassa hieman Hangon kaupungin ulkopuolella. Sekä Bengtskärin että Russarön majakat ovat kuitenkin melko lähellä Hankoa, ja molempien niiden luokse järjestetään vene- / laivakuljetuksia Hangosta. Bengtskärin majakan erikoisuus on se, että se on Pohjoismaiden korkein majakka ja Russarön majakassa taas voi kiehtoa esimerkiksi se, että se on valmistunut jo vuonna 1863. On hyvä huomata, että Bengtskäriin on paljon kattavammin kuljetuksia/risteilyitä kuin Russaröhön.

Mikäli nähtävyyksiä nähdäkseen ei halua poistua Hangon kaupungin alueelta, niin voi Hangon vesitorniin tutustuminen olla kiva idea. Hangon vesitornista pitäisi avautua upeat näköalat. Lisäksi kannattaa mahdollisesti harkita ainakin Hangon museossa käymistä.

Mitä tehdä Hangossa? – suositeltuja aktiviteetteja

Hangon mielenkiintoisimmat aktiviteetit liittyvät tavalla tai toisella veteen. Hangossa on nimittäin esimerkiksi mahdollista osallistua risteilyille, illallispurjehduksille tai sukellusretkille. Ja toisaalta enemmän omatoimista tekemistä löytyy esimerkiksi tarjolla olevan kajakkivuokrauksen, suppailumahdollisuuksien ja mahdollisen Regatta Spa -kylpylässä rentoutumisen myötä. Lisäksi Hangossa myös esimerkiksi järjestetään ratsastuskursseja ja on tarjolla opastettuja kierroksia.

Missä yöpyä Hangossa? – Hangon parhaat hotellit

Hangon paras hotelli lienee Regatta SPA Hotel. Se myös vain on erittäin suosittu hotelli, joten sieltä voi olla jopa todella vaikea löytää vapaata huonetta. Esimerkiksi varsin kivalta vaikuttavasta Hotel Bulevardista voi sen sijaan olla paremmat mahdollisuudet löytää huone, ja se myös on keskimäärin halvempi kuin Regatta SPA Hotel. Hotel Bulevard on ***-hotelli, kun taas Regatta SPA Hotel on ****-hotelli. Lue lisää Hangon majoituksista.

Missä syödä Hangossa? – Hangon parhaat ravintolat

Hangon ravintolatarjonta on kattavaa ja varsin laadukasta. Mikäli Hangosta haluaa oikein erityisen hyvää ruokaa, niin kannattaa tutustua esimerkiksi Brasserie Regattaan, Bryggan-ravintolaan, Makasiini-ravintolaan ja/tai Origo-ravintolaan. Jos varsinaisen ruokaravintolan sijaan etsii ennemminkin kahvilaa, niin kannattaa Hangossa ollessa harkita ainakin Neljän Tuuleen Tupaa. Kyseisellä kauniilla kahvilalla/ravintolalla on myös mielenkiintoinen historia, sillä sen on nimittäin aikoinaan omistanut C. G. E. Mannerheim.

Kysymyksiä ja vastauksia Hangosta

Mikä on paras kuukausi käydä Hangossa?

Hanko on parhaimmillaan kesällä, ja historiallisten säätietojen perusteella heinäkuu on paras kuukausi käydä Hangossa. Toisaalta Hanko myös on erittäin suosittu lomakohde heinäkuussa, jonka johdosta sieltä voi silloin olla erittäin vaikeata tai vähintäänkin kallista löytää majoitusta.

Ja jos heinäkuu ei esimerkiksi tuosta syystä innosta, niin kannattaa harkita elokuuta, jolloin Hangossa myös usein on erittäin kivaa keliä. Toki Suomen sää rupeaa elokuussa olemaan jo hieman vaihteleva.

Minkälaiset ovat Hangon ostosmahdollisuudet?

Hanko on varsin pieni kaupunki, ja tuota taustaa vasten ei ole kovin yllättävää, että Hangossa ei ole valtavasti shoppailupaikkoja. Toki esimerkiksi suomalaisille ympäri maata tutut ruokakaupat löytyvät myös Hangosta.

Onko Hangossa tarjolla venevuokrausta?

Kyllä, Hangon sijainnin ja suosion ansiosta siellä on ihan kohtuullisesti tarjolla purje- ja moottoriveneiden vuokrausta.

Korotonta maksuaikaa ilman vuosimaksua

Matkailu Hankoon voi varsinkin Suomen sisällä tapahtuvaksi matkailuksi aiheuttaa jopa melko paljon kustannuksia. Tuokin huomioiden voi olla mukava tietää, että Bank Norwegianin luottokorttia käyttäessä voi saada korotonta maksuaikaa. Matkailun näkökulmasta tämän kortin käyttämisellä on myös muita mahdollisia etuja, esimerkiksi mahdollisuus ilmaiseen matkavakuutukseen. Bank Norwegianin luottokortista ei veloiteta vuosimaksua. Hae Bank Norwegianin luottokorttia.