Joensuu

Itä-Suomessa sijaitseva Joensuu voi olla kiva kohde kotimaan matkailulle. Sekä Joensuusta itsestään että sen läheltä nimittäin löytyy mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Tällä sivulla käsitellään Joensuun matkailua muutamasta eri näkökulmasta. Käytännössä löydät täältä esimerkiksi vinkkejä liittyen siihen, mitä Joensuussa ja sen lähellä kannattaa nähdä ja missä hotellissa yöpyä.

Joensuun ja lähialueiden nähtävyydet

Joensuu kuuluu siihen kategoriaan suomalaisia kaupunkeja, jonka kohdalla alueen parhaat nähtävyydet eivät löydy itse kaupungista vaan melko läheltä sitä, ja kaupunkia on sitten hyvä käyttää tukikohtana nähtävyyksiin tutustumista varten. Joensuun kohdalla parhaat lähialueiden nähtävyydet lienevät Kolin kansallispuisto (etäisyys Joensuun keskustasta noin 63 kilometriä) sekä Ruunaan kosket (etäisyys Joensuusta noin 120 kilometriä). Kolin kansallispuistossa on esimerkiksi mahdollisuus ihailla todella komeita maisemia ja Ruunaan koskilla puolestaan voi esimerkiksi kokeilla koskenlaskua.

Mikäli haluaa nähdä nähtävyyksiä Joensuun kaupungin alueella, niin kannattaa mahdollisesti tutustua esimerkiksi Botaniaan. Botania on yrityksen kertoman mukaan “maailman pohjoisin trooppinen perhostalo ja puutarha”. Botanian kasvihuoneista löytyy noin 700 eri kasvilajia ja ulkopuutarhoista puolestaan noin 2000. Muun mielenkiintoisen lisäksi Botanialla myös järjestetään tapahtumia. Niistä kannattaa huomioida ainakin Lounge Fest ja joogatunnit. Botanian verkkosivusto (avautuu uuteen ikkunaan).

Museot Joensuussa: Joensuun museoista mielenkiintoisia voivat olla esimerkiksi Pohjois-Karjalan museo Hilma sekä Joensuun taidemuseo Onni.

Joensuun tori: Joensuun kauppatoria on uudistettu hiljattain ja uudistus vaikuttaa varsin onnistuneelta. Monen matkailijan näkökulmasta valitettavasti torilta ei kuitenkaan tätä kirjoittaessa enää löydy kauppahallia. Kauppahalli on kuitenkin tulevaisuudessa tarkoitus korvata uudella rakennuksella.

Missä yöpyä Joensuussa? / Joensuun paras hotelli

Joensuusta löytyy muutama ihan kiva hotelli. Niistä luultavasti paras on (Joensuun) Original Sokos Hotel Vaakuna. Kyseinen ****-hotelli sijaitsee erittäin keskeisellä paikalla ja on saanut hyviä asiakasarvosteluita. Aivan erityisesti Vaakunan asiakkaat ovat tykänneet sen henkilökunnasta. Vaakunan lisäksi Joensuun hotelleista kannattaa luultavasti harkita myös ainakin Greenstar Hotellia sekä Scandic Joensuuta. Greenstar on ympäristöystävällisyyttä painottava ja kivalta vaikuttava hotelli, ja Scandic Joensuun vahvuutena puolestaan taas on esimerkiksi sen kätevä sijainti.

Voit etsiä Joensuun hotellien ja muiden majoitusten hintoja kätevästi esimerkiksi suosittelemallamme hotellihaulla. Noin yleisesti ottaen voi kuitenkin todeta, että hotelliyöpymisen hinta on Joensuussa monesti suunnilleen samaa 100€/yö-luokkaa kuin monissa muissakin suomalaisissa kaupungeissa. Lisätietoja Joensuun majoitustarjonnasta.

Tapahtumat ja ravintolat Joensuussa

Ei ole vaikea sanoa, mikä on Joensuussa järjestettävistä tapahtumista legendaarisin. Se on nimittäin Ilosaarirock. Erittäin suosituksi nousseilla Ilosaarirock-festareilla pääsee kesäisin nauttimaan hyvästä kotimaisesta ja ulkomaisesta musiikista. Vuonna 2021 on edessä Ilosaarirockin 50-vuotisjuhlat.

Ilosaarirock järjestetään heinäkuussa, mutta jos on Joensuussa talvella, niin kannattaa tarkistaa osuuko Kontiolahdella (Joensuun naapurikunta) järjestettävät ampumahiihdon maailmancupin kisat oman reissun kannalta sopivaan saumaan.

Keikat ja teatteri Joensuussa: Mikäli haluaa mennä Joensuussa keikalle, niin kannattaa tutustua ainakin Kerubin (https://kerubi.fi) tapahtumalistaan. Ja jos taas kiinnostaa mennä katsomaan teatteria, niin kannattaa tutustua ainakin Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistoon.

Joensuun ravintolatarjonta on ihan kivaa, ja kaupungin ravintoloista kannattaakin mahdollisesti tutustua esimerkiksi Kieloon, Joensuun Teatteriravintolaan ja/tai Local Bistroon.

Mitä tehdä Joensuussa

Joensuun ja sen lähialueiden mahdollisesti mielenkiintoisin aktiviteettitarjonta liittyy luontoon. Sen lisäksi, että osana Joensuun reissua voi olla kiva käydä seikkailemassa Ruunaan koskilla tai Kolilla, niin voi Joensuussa tai sen lähialueilla myös esimerkiksi harrastaa kalastusta ja melomista sekä osallistua paikallisristeilyille. Ja mikäli mielii hieman ainutlaatuisempaa kokemusta, niin kannattaa tutustua mahdollisuuksiin päästä katselemaan ja valokuvaamaan suurpetoja. Ainakin Lieksassa (etäisyys Joensuun keskustasta Lieksan keskustaan on noin 100 kilometriä) on nimittäin tarjolla mahdollisuuksia tuohon.

Joensuun sää / koska kannattaa matkustaa Joensuuhun

Mikäli toivoo Joensuun reissulta hyvää ja lämmintä keliä, niin kannattaa matka ajoittaa heinäkuulle. Lisäksi myös kesäkuu ja elokuu voivat olla hyviä ajankohtia. Noiden kolmen kuukauden hyvyys kotimaan matkailua varten tuskin yllättää ketään, mutta ainakin Etelä-Suomesta tulevien kannattaa huomioida se, että talvet voivat olla Joensuussa hieman ankarampia kuin vaikkapa Helsingissä.

Muutama fakta Joensuusta

  • Väkiluku (2020): noin 77 000
  • Joensuun lentoasema sijaitsee Liperissä, joka on Joensuun naapurikunta.
  • Joensuun halki virtaava joki on nimeltään Pielisjoki.
  • Joensuu-Helsinki ja Helsinki-Joensuu matkoille löytyy varsin hyvin suoria junavuoroja.
  • Kuopion ja Joensuun välillä puolestaan on yllättävän heikosti, jos ollenkaan, suoria junavuoroja.

Myös nämä Matkailu.fi-sivuston sivut saattaisivat kiinnostaa sinua