
Tällä sivulla on listattuna Suomessa toimivia lainafirmoja, jotka voivat olla harkitsemisen arvoisia vaihtoehtoja esimerkiksi silloin, jos on tarkoituksena löytää lainaa matkailua varten. Toki ne sopivat myös moneen muuhun tarkoitukseen. Alempana on ensin taulukko, johon on listattu mielestäni erityisen hyviä lainapaikkoja tätä kirjoittaessa ja sitten sen jälkeen on esimerkiksi hieman tietoa kyseisten lainapalveluiden ja eräiden toisten lainapalveluiden takana olevista firmoista.
Esim. nämä lainapalvelut voivat olla erityisen hyviä
Mikäli listatun palvelun suurin mahdollinen lainasumma on yli 50 000 euroa, niin on kyseessä niin sanottu kilpailutuspalvelu. Eli siis käytännössä palvelu, jonka avulla voi yrittää löytää lainatarjouksia usealta eri lainapalvelulta. Nuo palvelut voivat olla erityisen hyviä silloin, jos haluaa löytää ainakin hieman isomman lainan ja on valmis mahdollisesti odottamaan lainan saamista ainakin yhden arkipäivän. Kaikkien muiden lainapalveluiden kohdalla ilmoitettu vuosikorko on nimellinen, mutta Ferratumin ja Vipin kohdalla todellinen. Nimellinen vuosikorko on normaalisti matalampi kuin todellinen vuosikorko. Kun hakee lainaa kilpailutuspalvelun avulla, niin voidaan tarjota varsin erilaisilla korkotasoilla olevia lainoja.
- Multitude – Tunnetuin brändi Ferratum, joka tarjoaa joustoluottoa. Lisäksi tarjolla CapitalBox-yrityslaina ja SweepBank mobiililuottokortti. Ferratum lainaa voi hakea eurosta alkaen ja enintään 4 000 euroa. Se voi siis sopia moneen tarkoitukseen. Hae Ferratum-lainaa.
- Tact Finance Oy – Suomessa toimivia brändejä ainakin Vippi, Saldo ja (Saldo) Limiitti. Noista varmaankin Vippi on tunnetuin ja se onkin ilmeisesti palvellut todella isoa määrää pikalaina-asiakkaita sen historian aikana. Tätä kirjoittaessa Vipin kautta voi hakea joustoluottoa 2 000 euroon asti tai kulutusluottoa 10 000 euroon asti. Hae Vippi-lainaa.
- Epfok Oy – Useamman lainapalvelun taustalla oleva yritys, joka vaikuttaa keskittyneen erityisesti melko pienten pikavippien tarjontaan. Yrityksen brändejä ovat esimerkiksi iRaha ja Minunraha. Molempien noiden kautta voi hakea lainaa jo 25€ alkaen, mikä on varsin pieni summa nykyisille pikavipeille. Hae iRaha-lainaa.
- Sambla Group – Omistaa useita Suomen tunnetuimpia lainojen kilpailutuspalveluita. Noita ovat ainakin sen oma nimikkobrändi, Sambla, Omalaina, löydät halutessasi esim. täältä Omalaina kokemuksia, Rahalaitos, Rahoitu ja Lainaparkki. Omalaina saattaa olla noista hyvinkin suosituin. Sen avulla voi yrittää kilpailuttaa lainoja 500 eurosta alkaen ja jopa 60 000 euroon asti. Omalainan ja Samblan erikoisuutena voi pitää sitä, että niiden avulla voi valita haluavansa laina-aikaa jopa 20 vuotta, joka on nettilainapalvelulle varsin harvinaista. On toki toinen asia, miten helppoa esimerkiksi noin pitkän laina-ajan lainaa on löytää. Kokeile Omalainaa.
- Bondora – Virosta lähtöisin oleva lainapalvelu, joka tarjoaa varsin kattavasti pikalainaa. Sitä voi yrittää hakea jo 100 eurosta alkaen ja 10 000 euroon asti. Myös mahdollisia laina-aikoja on varsin kattavasti tarjolla. Hae Bondora-lainaa.
- Freedom Rahoitus Oy – Tarjoaa Suomessa lainojen kilpailutusta ainakin Freedom Rahoituksen ja Zmartan avulla. Noista Zmarta, kokemuksia Zmartasta löytyy esimerkiksi täältä, lienee nykyään suositumpi. Zmartan avulla voi yrittää kilpailuttaa lainaa 1 000 eurosta alkaen ja 60 000 euroon asti. Kokeile Zmartaa ilmaiseksi.
- Morrow Bank ASA – Entinen Komplett Bank. Tarjoaa tätä kirjoittaessa Morrow-brändin alla luottotiliä ja virtuaalista luottokorttia. Noista luottokortti voi mielestäni olla erityisen varsin kiinnostava, sillä sitä käyttäessä voi saada korotonta laina-aikaa ja matkailupalveluita ostaessa myös ilmaisen matkavakuutuksen. Hae Morrown luottokorttia.
- NOBA Bank Group – Tunnettiin aiemmin erityisesti Nordax Bank -lainasta, mutta omistaa nyt myös Norwegian Bankin, joka sekin on varsin tunnettu lainapalvelu. Nordaxin ja Norwegianin lainoja voi molempia hakea jopa 60 000 euroa. Sekä Nordax lainan että Norwegianin lainan pitäisi olla mukana Rahalaitoksen lainojen kilpailutuksessa. Hae NOBAn lainoja Rahalaitoksen avulla.
- GF Money Oy – Tunnettiin ilmeisesti aiemmin Lainastona. Tarjosi kyseisen brändin sekä Nordcredit-brändin alla varsin kattavasti lainatuotteita Suomessa. Tätä kirjoittaessa Suomessa on ilmeisesti enää tarjolla Lainaston kautta tarjottava virtuaalinen Mastercard-kortti. Hae Lainaston korttia.
- Sortter Oy – Tullut varsin ryminällä ilmeisesti ainakin melko suosituksi kilpailuttajaksi Suomessa. Mahdollistaa Sortter-palvelun kautta alkaen 1 000 euron ja jopa 60 000 euron kuluttajalainan kilpailuttamisen. Sortteria voi testata myös yrityslainojen kilpailutukseen. Kokeile Sortteria.
- Etua Oy – Tämän firman Etua-lainapalvelu on tarjonnut mahdollisuutta lainojen kilpailutukseen jo varsin pitkään. Kuluttajalainojen lisäksi se mahdollistaa myös yrityslainojen ja asuntolainojen kilpailutuksen. Itse Etua-palvelun lisäksi Etua Oy on myös Kattokorko-palvelun taustalla, sen erikoisuus on se, että sen pitäisi voida löytää lainaa vain varsin rajatulla korolla. Testaa Etuaa.
Toivottavasti löysit listauksen avulla itselle parhaiten sopivan lainapalvelun, jos sellaisen löytäminen oli mielessä. Listalla pitäisi olla aika kattavasti kaikenlaisia lainapalveluita: on pikavippiä, luottokorttia ja lainahakemuksen kilpailuttajia.
Miten lainabisnes on kehittynyt Suomessa? Lainoja säädellään nykyään huomattavasti tarkemmin kuin joitakin vuosia sitten. Tuon myötä aktiivisesti toimivia pikavippifirmoja on nykyään paljon vähemmän kuin aiemmin. Toisaalta voi hyvin olla, että lainojen kilpailuttamiseen keskittyviä palveluita on tätä kirjoittaessani enemmän kuin on koskaan ollut Suomessa. Toisaalta juuri varsinkin ylempänä listatusta Sambla Groupista johtuen se ala on melkoisen keskittynyttä.
Myös tämä sivuston sivu saattaisi kiinnostaa sinua: lomalaina – vaihtoehtoja, jotka voivat olla erityisen hyviä esimerkiksi silloin, kun on tavoitteena rahoittaa matka ainakin melko edullisella lainalla.