Lentoapu & PeruutetutLennot.fi – Kokemuksia, hinnat, kumpi valita?

Myöhästyneistä ja kokonaan peruutetuista lennoista voi olla tietyin edellytyksien mahdollista saada korvausta. Korvaussumma myöhästyneestä tai peruutetusta lennosta voi olla jopa 600 euroa. Ei siis puhuta ihan pienestä rahasta. Korvauksien hakeminen suoraan lentoyhtiöiltä voi kuitenkin tuntua haastavalta. Ehkä tuosta syystä on palveluita, jotka voivat auttaa korvauksen hakemisessa. Suomessa noista tunnetuimmat lienevät Lentoapu ja Peruutetutlennot.fi. Mutta kumpi niistä kannattaa valita, jos haluaa korvauksen peruutuksesta tai myöhästymisestä? Tällä sivulla on infoa joka voi ehkä auttaa tuon arvioimisessa.

Lentoapu kokemuksia tiivistettynä

Lentoapu on saanut keskimäärin jopa erittäin hyviä arvosteluita. Asiakaskokemusten perusteella on tykätty esimerkiksi nopeudesta ja helppoudesta. Toisaalta jotkut ovat olleet pettyneitä viestintään korvausta hakeneen suuntaan. Positiiviselle puolelle puolestaan menevät vielä ainakin mahdollisesti selkeät ohjeet. Toisaalta pettymystä voi aiheuttaa se, että kaikki eivät ole saaneet korvausta ollenkaan ja toiset eivät vielä ainakaan siinä vaiheessa, kun ovat odottaneet varsin pitkään.

PeruutetutLennot.fi kokemuksia tiivistettynä

Jotkut ovat kokemusten perusteella olleet tämänkin palvelun tapauksessa tyytyväisiä nopeuteen ja helppouteen. Toisaalta taas sitten Lentoapu-palvelun tapaan, myös tässä palvelussa ovat jotkut kokeneet ongelmia viestinnän suhteen. Myös mahdollisten korvausten saamisessa on voinut mennä melko pitkään. Tämän palvelun asiakasarvosteluiden keskiarvo on jonkin verran huonompi kuin Lentoapu-palvelun, mutta kuitenkin edelleen varsin hyvä.

Lentoapu & PeruutetutLennot.fi hinnat

Kummankaan näistä palveluista ei pitäisi ottaa maksua, jos ne eivät saa hankittua korvausta. Tuossa mielessä molempia palveluita pitäisi voida käyttää varsin huoletta. Mikäli palvelut saavat hankittua korvauksen, niin voi veloitettu hinta molempien kohdalla olla prosentuaalisesti melko korkea. Lentoapu voi veloittaa hintaa 30% tai 45% voitetusta korvauksesta, eli jos korvausta saataisiin täydet 600 euroa, niin pitäisi maksaa 180 tai 270 euroa palkkiota.

PeruututLennot.fi-palvelun perusteella sen hinta on 31,25% saadusta korvaussummasta. Tuo tarkoittaisi 600 euron korvauksen kohdalla 187,50 euron palkkiota PeruutetutLennot.fi-palvelulle. Eli kyseisen palvelun ottama palkkio alkujaan yhtä suuresta korvauksesta voi siis olla ainakin melko hillitysti korkeampi kuin Lentoapu.fi-palvelun tai jopa selkeästi halvempi. Nämä hinnat perustuvat palveluiden nettisivustoilta saatuihin tietoihin ja ne voivat muuttaa hinnoitteluaan.

Tehokkuus

Palveluiden viestinnän perusteella molemmat niistä saavat korvauksen yli 90% tapauksista. Kyseisten palveluiden viestintä ei kuitenkaan ole täysin yhtenevää siinä, miten ne kertovat onnistumisprosentistaan. Voi siis olla, että niiden ilmoittamat luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia. Selvältä kuitenkin vaikuttaa se, että molempien palveluiden tapauksessa pitäisi niitä käyttäessä olla hyvä mahdollisuus saada korvaus. Varmaa se ei kuitenkaan kummankaan palvelun tapauksessa ole.

Kumpi valita?

Sanoisin, että jos uskot, että korvauksen saamisen pitäisi olla selvää, niin valitse Lentoapu, mutta jos uskot, että korvauksen saaminen voi olla vaikeampaa, niin valitse PeruututLennot.fi. Voit halutessasi mennä Lentoapu tai jos haluat, niin mennä PeruutetutLennot.

Kokemuksista kirjoittamisen apuna on käytetty Trustpilot-palvelua.

YouTube-video sivun aiheeseen liittyen