
Kirjoittaja: Atte. Sivua päivitetty viimeksi: 2023.
Levi on Kittilän kunnassa sijaitseva tunturi. Erityisesti Levi tunnetaan sen talviurheilumahdollisuuksista: Levillä on esimerkiksi yli 40 laskettelurinnettä. Talven lisäksi Levi voi kuitenkin soveltua matkailuun myös muina vuodenaikoina, löytyyhän sieltä esimerkiksi todella komeita maisemia sekä muutenkin mahtavaa luontoa. Koska Levi on muodostunut varsin suosituksi matkailukohteeksi, niin löytyy sieltä myös varsin runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja.
Esittelen tällä sivulla mielestäni Levin parhaat majoitukset. Tiettyjen majoituskohteiden lisäksi ehdotan tällä sivulla myös mielestäni parhaita paikkoja varata Leviltä majoitus, ne voivat olla hyödyllisiä esimerkiksi siinä tapauksessa, että et löydä itseäsi miellyttävää majoitusta suoraan esiteltynä tältä sivulta.
Levin Primus
Tällä majoituspaikalla ei ole virallispisteitä kuin kolme. Tuo voi johtua isolta osin siitä, että kyseessä ei ole hotelli, jonka johdosta niin sanottujen virallisten pisteiden kerääminen voi olla vaikeampaa. Asiakaskokemukset voivatkin tämän paikan laadun suhteen kertoa paljon enemmän kuin viralliset pisteet: niiden keskiarvo on yli 9/10. Tämän majoituksen etuja ovat esimerkiksi sauna, kylpymahdollisuus (mahdollisesti tosin ainakin säävarauksella) ja lasikatto. Tuon jälkimmäisen johdosta voi ehkä jopa keskustella siitä, onko tämä niin sanottu lasi-iglu. Tosin hyvältä vaikuttava varustelutaso saattaa saada monen tulemaan siihen tulokseen, että se ei ole kyseessä. Katso kuvia ja hinnat (BookingCom).
Design Hotel Levi
Jos ensimmäisenä tällä sivulla mainittu majoitus hieman epäilytti henkilöitä, jotka kaipaavat majoitukselta isoa määrää virallisia tähtiä, niin voi kuvaavasti nimetty Design Hotel Levi miellyttää erityisesti heitä. Tämä hotelli on niin sanottu viiden tähden hotelli ja myös asiakasarviot ovat olleet varsin hyviä. Tarkemmin asiakasarvosteluita tarkastellessa voi todeta, että tämä hotelli voi miellyttää erityisesti maukkaan aamiaisen, hyvän sijainnin ja siisteyden ystäviä. Mahdollinen heikkous on se, että hotellin huoneiden sisustus saattaa jakaa hieman mielipiteitä. Varaa nyt huone (BookingCom)
Break Sokos Hotel Levi
Break Sokos Hotel Leviä voi suositella erityisesti heille, jotka aikovat viettää Levin loman aikana paljon aikaa esimerkiksi lasketellen. Tämän hotellin sijainti on nimittäin sen tekemisen suhteen lähes täydellinen. Tuon päälle tällä uudistuneella hotellilla on myös muita hyviä puolia. Esimerkiksi henkilökuntaan on vaikutettu olevan keskimäärin jopa erittäin tyytyväisiä. Tämäkin on niin sanottu viiden tähden hotelli, eli jos ajatus sellaisessa majoittumisesta miellyttää itseä erityisen paljon, niin voi tämä olla vielä korostuneen hyvä valinta Levin matkan majoituspaikaksi. Katso hinnat ja varaa huone (BookingCom)
Hotel K5 Levi ja K5 huvilat
Leviltä voi olla vaikea löytää varsinaisesti edullista tai jopa halpaa majoitusta, mutta ainakin hyvää hinta-laatusuhdetta etsivien kannattaa kääntää katse K5:n tarjontaan. Tällä majoituspalveluiden tarjoajalla on tarjolla niin hotelli kuin huviloita (“villas”). Ainakin aiemmin on ollut niin, että hotelli on ollut suljettuna kesällä, mutta huvilat palvelleet silloin. Erityistä kiitosta tämä paikka on saanut sen sijainnista. Varaa nyt huone (BookingCom)
Svingipolku 5
Tätä majoitusta ei varsinaisesti voi suositella niin sanotuille budjettimatkailijoille, mutta jos etsii uutta majoitusta Leviltä, niin voi tämä 2023 valmistunut majapaikka olla todella mukava majoitus. Katso hintoja ja kuvia (Lomarengas).
Löydä lisää majoituksia Leviltä
BookingCom tunnetaan ehkä erityisesti sen kautta tarjolla olevista hotelleista. Levin tapauksessa tarjolla on kuitenkin jopa erittäin laaja valikoima huviloita ja mökkejä. Alempana on upotettuna kyseisen palvelun hakulomake.
Vielä lisää mökkejä ja huviloita Leviltä
Ainakin mikäli et löytänyt suositeltuna tai BookingComin kautta miellyttää majoitusta, niin voi olla hyvä idea tutustua vielä siihen tarjontaan, jota Lomarenkaalla on tarjolla. Siellä oli tätä kirjoittaessani tarjolla yli 200 majoituskohdetta Leviltä. Siirry Lomarenkaalle.
Miten Leville kannattaa matkustaa?

Levi sijaitsee siis Kittilässä, joten kun pohtii sitä, miten matkustaa Leville, niin on yleensä helpointa kartoittaa Kittilään matkustamista varten tarjolla olevat vaihtoehdot. Noista vaihtoehdoista autolla tuleminen voi tietenkin monessa tapauksessa olla helpoin.
Kittilään on kuitenkin myös jopa erittäin hyvin Finnairin suoria lentoja Helsingistä. Tätä kirjoittaessa kyseiselle välille on tyypillisesti mahdollista saada meno-paluu noin 150–250 euron hintaan.
Mikäli haluaisi matkustaa Leville junalla, niin vaikuttaa se valitettavasti olevan mahdotonta: Kittilää ja siis Leviä lähimpänä olevat rautatieasemat sijaitsevat Kolarissa ja Rovaniemellä. Kittilän ja Kolarin välillä on etäisyyttä noin 70–80 kilometriä ja Kittilän ja Rovaniemen välillä noin 150 kilometriä (tiedot: Google Maps). Onneksi kuitenkin sekä Kolarista että Rovaniemeltä kulkee Kittilään busseja.
Kysymyksiä ja vastauksia Levin majoituksista
Onko Levillä saunallisia hotellihuoneita? Ainakin hotelli Hullu Porossa ja Hotelli Lapland Hotels Sirkantähdessä on huoneita, joissa on sauna. Olen suositellut Lapland Hotels -ketjun hotellia loistavana vaihtoehtona hotelliksi esimerkiksi Kuopiosta tai Helsingistä hyvän hotellin haluaville. Levin Lapland Hotels on mielestäni ihan OK, mutta ei ehkä niin moderni kuin noiden kahden muun mainitun paikan Lapland Hotelsit. Mikäli tarve ei ole nimenomaan saunalliselle hotellihuoneelle, vaan myös muunlainen saunallinen majoitus käy, niin on Levillä paljon enemmän sopivaa tarjontaa kuin juurikin saunallisen hotellihuoneen haluaville.
Pitääkö Leviltä varata majoitus reilusti etukäteen? Tuo ei ole välttämätöntä, mutta mikäli on tarkoitus mennä Leville jouluna tai hiihtolomalla, niin voi tuota suositella vahvasti. Kysyntä voi nimittäin ainakin noita ajankohtia varten olla varsin kovaa.
Lemmikit sallittu majoitus Levillä? Sen tiedon perusteella, joka oli saatavilla, kun aloin kirjoittamaan tätä, niin ovat lemmikit sallittuja Levin Sokos Hotel Breakissä. Voi olla hyvä ilmoittaa varauksen yhteydessä siitä, että on tulossa lemmikin kanssa. Varaa nyt huone (BookingCom)
Asiakaskokemukset voivat vaihdella ja kaikki mainitut majoituspaikat voivat tehdä muutoksia tarjontaansa. BookingCom ja Lomarengas ovat tämän sivuston yhteistyökumppaneita. Mikäli varaat majoituksen ainakin toisen niiden avulla tämän sivuston kautta, niin voi sivuston ylläpito saada suosittelupalkkion. Kiitos.