Luottotili – Paras luottotili – Luottotili heti

Luottotili tarkoittaa lainamuotoa, jossa hyväksytylle hakijalle myönnetään luottoraja, esimerkiksi 2 000 euroa, ja hän voi sitten tehdä luottotililtä nostoja luottorajan puitteissa. Eli esimerkiksi 2 000 euron luottorajan puitteissa ensin vaikkapa 1 000 euroa ja sitten 700 euroa ja senkin jälkeen luottotilillä olisi vielä lähtökohtaisesti nostovaraa. Mahdollisesti kertyvät korot ja muut kulut voivat tosin vaikuttaa käytössä olevan luoton määrään. Tällä sivulla on suositeltuna mielestäni erityisen hyviä luottotilejä.

Paras luottotili

Morrown luottotilin ensimmäinen etu on sen korko. Todellinenkin vuosikorko voi nimittäin olla alle 10%. Tuota voi esimerkiksi tyypillisiin pikavippeihin verrattuna pitää edullisena. Toinen Morrown luottotilin mahdollinen vahvuus on sen luottoraja: se voi olla jopa 50 000 euroa. Tämä luottotili voi siis sopia moneen tarkoitukseen. Sekin voi olla kiva, että takaisinmaksuaikataulun suhteen voi olla ainakin melko mukavasti vaihtoehtoja.

Morrow Bank on entinen Komplett Bank, eli vaikka se voi olla tavallaan uusi lainapalvelu, niin on sillä ainakin varsin hyvä historia. Morrown luottotilin vahvuudet ovat johtaneet siihen, että se on mielestäni paras luottotili.

Mahdollinen heikkous Morrown luottotilin kanssa on erityisesti se, että siitä ei välttämättä ole helppo saada positiivista luottopäätöstä. Toinen mahdollinen heikkous on se, että vaikka luottotilin saisikin, niin ei se todennäköisesti ole yhtä nopeata kuin esimerkiksi seuraavana tällä sivulla mainittavan lainapalvelun tapauksessa. Hae nyt Morrown luottotiliä.

Luottotili heti

“Heti” sanaa käytetään varsin kattavasti lainoihin liittyen. Vipin tapauksessa päätös luottotilistä pitäisi kuitenkin olla mahdollista saada heti, kun on saanut tehtyä melko hillityn pituisen lainahakemuksen valmiiksi. Mielestäni tuo huomioiden voi sanoa, että tältä palvelulta on mahdollista saada luottotili heti. Vipin luottotilin mahdollinen luottoraja on selkeästi pienempi kuin Morrown: se on enintään 2 000 euroa. Toinen mahdollinen heikkous verrattuna Morrown luottotiliin on korko: se on täällä ainakin lähtökohtaisesti korkeampi.

Mielestäni Vipin luottotili sopii siis parhaiten siihen tarkoitukseen, jos tarvitsee luottotililtä vain melko hillitysti lainaa ja ei kovin pitkällä maksuajalla. Omat kokemukseni Vipistä ovat olleet ainakin varsin hyviä ja nopeuden lisäksi esimerkiksi sen luotettavuus on käsittääkseni hyvällä tasolla. Hae nyt Vipin luottotiliä.

Hyvä luottotili

Ferratum on kokemusteni perusteella hyvä lainapalvelu. Ja koska se myös tarjoaa ainakin tätä kirjoittaessani luottotiliä, niin voi se mielestäni olla hyvä valinta luottotiliä varten. Ferratumin luottotilin luottoraja voi olla enintään 4 000 euroa ja lainaa siltä pitäisi voida nostaa jo eurosta alkaen. Tämän palvelun luottotili voi siis sopia erityisen hyvin heille, jotka haluavat tehdä luottotililtä vain varsin pieniä nostoja. Hae nyt Ferratumin luottotiliä.

Luottotili vai kertalaina?

Mikäli tiedät ennakolta varmasti paljonko lainaa tulet tarvitsemaan, niin voi kertalaina olla parempi vaihtoehto. Varsinkin isompien lainasummien kohdalla kertalainan korko voi nimittäin olla pienempi kuin luottotilin korko. Lisäksi kertalaina voi vähentää riskiä siihen, että tulee otettua lainaa silloinkin, kun se ei ole tarpeellista.

Varsinkin mikäli kuitenkin ennakolta ei ole varmuutta siitä, paljonko lainaa tarvitsee, niin voi luottotili olla parempi valinta. Mahdollinen heikompi puoli kertalainojen kanssa on nimittäin esimerkiksi sellainen tilanne, että saat ensimmäisen kertalainan, mutta sitten toista ei myönnetä, jolloin voit olla ilman rahaa, vaikka tarvitsisit lainaa. Tuo siihen verrattuna, että olisit heti hankkinut luottotilin, jolla on riittävästi rajaa hoitaa kaikki mahdollisesti tulevat lainatarpeet.

Tällä sivulla olevat tiedot perustuvat omiin kokemuksiini, tietoihini ja lainapalveluilta saatavilla olleisiin tietoihin. Kokemukset voivat vaihdella ja lainapalvelut voivat tehdä muutoksia tarjontaansa. Hae nyt Morrown luottotiliä.