Majoitus Joensuu

Joensuu voi olla oikein kiva matkakohde tai paikka yöpymiseen. Tuosta pitävät huolen esimerkiksi melko läheltä Joensuuta löytyvät kivat ulkoilumaastot sekä Joensuun majoitusten melko edullinen hintataso.

Joensuun paras hotelli – Vaakuna Joensuu

Joensuusta löytyy kaksi ihan kivalta vaikuttavaa Sokos Hotellia. Niistä ehkä aavistuksen parempi ainakin matkailijoille voi olla Vaakuna. Kyseinen neljän tähden hotelli sijaitsee keskeisellä paikalla Joensuun keskustassa ja on saanut asiakkailta keskimäärin varsin hyviä arvosteluita. Erityisesti tämän hotellin asiakkaita vaikuttaa hotellin sijainnin lisäksi miellyttäneen hotellin siisteys sekä henkilökunta.

Muun hyvän lisäksi tästä hotellista pitäisi myös löytyä sauna sekä kuntoilunurkkaus (kyseistä paikkaa on myös kutsuttu joissakin yhteyksissä kuntosaliksi, mutta se vaikuttaa olevan hieman liioittelua).

Hintataso: Tätä kirjoittaessa tästä hotellista voi halvimmillaan löytää huoneen hieman alle 120 euron hintaan.

Saunallinen hotellihuone: Vaakunasta löytyy tätä kirjoittaessa Superiorxqueen-niminen huone, jossa pitäisi olla sauna. Netistä löytyneen kuvan perusteella tuo sauna on varsin pieni. Mikäli haluaa varata tämän saunallisen huoneen, niin kannattaa olla tarkkana, sillä Vaakunassa on myös ihan vaan Superiorqueen-nimisiä huoneita (eli ilman saunallisen huoneen x-kirjainta).

Edullinen hotelli Joensuussa

Mikäli Joensuusta haluaa löytää halvan, mutta ihan kivalta vaikuttavan hotellin, niin voi Greenstar olla hyvä valinta. Greenstar on nimittäin saanut pääosin ihan hyviä arvosteluita ja lisäksi tästä hotellista voi ainakin tätä kirjoittaessa löytää huoneen jopa alle 60€/yö-hintaan. Greenstar sijaitsee Joensuun keskustassa.

Loma-asunnot Joensuun keskustan lähellä

Mikäli haluaa majoittua Joensuussa lomahuoneistossa, niin kannattanee tutustua ainakin Holiday Linnunlahden tarjontaan. Tämä Joensuun keskustan lähellä sijaitseva paikka on nimittäin saanut keskimäärin jopa oikein hyviä arvioita.

Mökit Joensuun lähellä

Ja jos taas etsii Joensuusta tai Joensuun läheltä mökkiä, niin voi olla hyvä idea vilkaista Lomarenkaan sivustoa. Kyseiseltä sivustolta nimittäin löytyy tätä kirjoittaessa muutama oikein mukavalta vaikuttava mökki Joensuusta. Valitettavasti kuitenkaan ainakaan tätä kirjoittaessa varsinaisesti halpoja vuokramökkejä ei löytynyt. Tutki nyt tarjontaa.

Hyvä huomata Joensuusta majoitusta etsiessä ja varatessa

Joensuun majoitustarjonta on melko laajaa ja monipuolista, ja tuon myötä Joensuusta voikin monesti löytää jopa lyhyellä varoitusajalla mukavan majoituspaikan. Tuohon on kuitenkin yksi varsin mahdollinen poikkeus, eli Ilosaarirockin aika. Kyseisen huippusuositun festarin ajankohdan majoitukset ovat nimittäin varsin kysyttyjä, eikä tilannetta helpota se, että Ilosaarirock järjestetään lomasesongin aikana.

Myös nämä Matkailu.fi-sivut saattaisivat kiinnostaa sinua

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn