Gdanskiin löytyy lähes jatkuvasti todella halpoja lentoja sekä majoitukset sisältäviä matkoja. Halvat hinnat eivät kuitenkaan usein ole yksistään riittävä syy matkalle lähtemiseen. Ja kun Gdansk sijaitsee Puolassa, niin ei paikka monen mielessä pysty oikein säälläkään kilpailemaan. Yhden hyvän lisäsyyn Gdanskiin lähtemiselle antaa kuitenkin Malborkin linna.

Malborkin linna sijaitsee (kuten nimestä ehkä voi arvata) Malborkissa ja on ainakin monien määritelmien mukaan maailman suurin linna. Linnan rakentaminen aloitettiin jo 1200-luvulla, ja vaikka linna onkin värikkään historian aikana kärsinyt suuria tuhoja, niin on sitä entisöity huolella ja tänä päivänä linnassa onkin paljon kiinnostavaa nähtävää. Sen lisäksi, että Malbrokin linna tarjoaa jo itsessään paljon nähtävää ulkoa ja sisältä, niin on linnassa myös esimerkiksi arkeologinen näyttely. Malborkin linnan nettisivujen mukaan kalleimmat liput linnaan maksavat noin 10 euroa.
Gdanskista pääsee Malborkiin junalla noin puolessa tunnissa ja alkaen muutamasta eurosta.

Malborkin linnan historiallisesta arvosta kertonee jotain se, että se on Unescon maailmanperintökohteiden listalla.
Aiheeseen liittyviä sivuja Matkailu.fi-sivustolla: