Mikä on käsimatkatavara? – Asia selitetty selkeästi

Käsimatkatavara on ilmaus, jota käytetään lentämisen yhteydessä. Kyseessä on matkatavara, jonka matkustaja ottaa itse mukaan matkustamoon sen sijaan, että se vietäisiin lentokoneen ruumaan. Käsimatkavaran etuna verrattuna ruumaan vietävään matkatavaraan on esimerkiksi se, että lennon ollessa perillä käsimatkatavaran voi ottaa heti koneesta lähtiessä suoraan itse mukaan. Käsimatkatavara voi olla käytännössä esimerkiksi pakattu reppu tai pieni lentolaukku.

Käsimatkatavarat voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Sellaisiin, jotka on tarkoitus laittaa koneen matkustamossa edessä istuvan penkin alle sekä sellaisiin, jotka on tarkoitus laittaa matkustamossa penkkien yläpuolella sijaitsevalle hyllylle. Kaikki lentoyhtiöt eivät salli molempia tuollaisia käsimatkatavaroita ainakaan kaikilla niiden lipuilla.

Lentoyhtiöillä on myös eri sääntöjä sen suhteen, minkä kokoisia käsimatkatavaroita voi ottaa matkustamoon. Lisäksi yksittäisen lentoyhtiön kohdalla tuohon voi vielä vaikuttaa se, millaisella lipulla matkustaa. On hyvä huomata, että lipuista seuraavat rajoitukset eivät välttämättä liity vain matkustusluokkaan (esim. niin sanottu turistiluokka verrattuna niin sanottuun bisnesluokkaan), vaan rajoituksiin voi vaikuttaa se, millaisen lipun tiettyyn matkustusluokkaan on ostanut.

On lisäksi hyvä tiedostaa, että vaikka matkatavara, esimerkiksi laukku tai reppu, olisi hyväksytyn kokoinen, niin voi sen sisältö olla sellaista, että se pitää laittaa matkustamon sijaan ruumaan. Tuossa tapauksessa käsimatkatavara siis muuttuu ruumaan meneväksi käsimatkatavaraksi. Lentoyhtiöt voivat tehdä muutoksia siihen, mitä saa ottaa mukaan matkustamoon. Jos ei ole varma tietyn lentoyhtiön viimeisimmistä ehdoista, niin voi olla hyvä kysyä niistä lentoyhtiön asiakaspalvelulta jo ennen lipun ostamista.

Matkailu.fi-verkkokaupasta tämän sivun sisältöön liittyen: