Minne matkustaa huhtikuussa – vinkkejä vuodelle 2020

Huhtikuussa voi Euroopasta alkaa löytymään jo kivalla tavalla paikkoja, joissa lämpötilat voivat olla ihan mukavalla tasolla. Ja tietysti tämä korostuu vielä erityisesti, jos ajoittaa matkansa huhtikuun lopulle. Tässä artikkelissa esitellään lyhyesti muutama Euroopassa sijaitseva matkakohde, jonka keskilämpötilat ovat huhtikuussa yli 15 astetta ja joihin on saatavilla verrattain edullisia matkoja. Näiden jälkeen sivun lopussa on vielä suositeltu matkakohde Euroopasta niille, joille lämpötiloilla ei ole juurikaan merkitystä. Toki huhtikuussa löytyy kivoja matkakohteita myös Euroopan ulkopuolelta. Ehdotetut matkakohteet on alla listattu aakkosjärjestyksessä.

Ateena

Wikipedia kertoo, että huhtikuussa Ateenan lämpötilat ovat keskimäärin noin 17 astetta ja kaupungin lämpötilaennätys on ollut huhtikuussa jopa noin 32 astetta. Ateenan hyvyyttä matkakohteena korostaa vielä se, että sinne voi ainakin tätä kirjoittaessa saada yllättävän edullisia matkoja: Aegean Airlinesiltä löytyy meno-paluita Helsingistä sinne jopa alle 160 euron hintaan. Ja lisäksi Ateenasta löytyy – ehkä edelleen finanssikriisin seurauksena – verrattain edullisia hotelleja. Toki nuo kaikista halvimmat hinnat tuppaavat ajoittumaan huhtikuun alkupuolelle, jolloin lämpötilat eivät ole vielä keskimäärin yhtä korkeita kuin kuukauden loppupuolella. Kivojen lämpötilojen ja edullisten matkahintojen lisäksi Ateena tarjoaa myös esimerkiksi historiasta kiinnostuneille paljon nähtävää ja koettavaa.

Barcelona

Barcelona on matkakohde, jonne tuntuu löytyvän melko edullisia matkoja lähes vuoden ympäri, ja huhtikuu ei ole tähän poikkeus: Tätä tekstiä kirjoittaessa sinne voi saada meno-paluita alkaen noin 170€ hinnasta ja myös hotellit voivat olla melko järkeviä hinnoiltaan. Vaikka Barcelonassa onkin Suomeen verrattuna lämmintä koko vuoden, niin voi ehkä sanoa, että huhtikuussa lämpötilat alkavat olemaan siellä jo erityisen kivalla tasolla. Huhtikuun keskilämpötilat ovat nimittäin Barcelonassa noin 16 asetta. Lisäksi futisfanien näkökulmasta etuna voi pitää sitä, että huhtikuussa Barcelonasta löytyy todella usein erittäin kiinnostavia jalkapallo-otteluita.

Lissabon

Lissabon on yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista ja sen rikas historia myös näkyy (monen mielestä) miellyttävällä tavalla kaupungin hengessä. Hintatietoisen matkailijan näkökulmasta pienenä miinuksena voi pitää sitä, että meno-paluut Helsingistä Lissaboniin ovat keskimäärin hieman kalliimpia (hinnat alkaen noin 200-220€) kuin matkat esimerkiksi Barcelonaan, mutta toisaalta Lissabonista voi löytää varsin edullisia majoituksia. 

Joskin noiden Lissabonin majoitusten suhteen kannattaa olla sen kanssa tarkkana, että lukee majoitusten asiakasarvostelut: kaupungista näyttää löytyvän ainakin jonkun verran majoituksia, joiden tapauksessa majoitukselle annetut ”viralliset” tähdet ja asiakaskokemukset ovat melko kaukana toisistaan. Lissabonin huhtikuun lämpötilat ovat keskimäärin suunnilleen samaa tasoa kuin ne ovat Barcelonassa.

Malaga

Vaikka Malaga yhdistyykin monen mielessä erityisesti aurinkoon ja rantoihin, niin tarjoaa kaupunki myös paljon nähtävää esimerkiksi historian ja kulttuurin saralta. Kulttuurin suhteen erityisen mielenkiintoisena voi pitää esimerkiksi Malagan Picasso-museota, sillä Picasso syntyi Malagassa vuonna 1881 ja tämä on todennäköisesti tuonut oman lisämausteensa sille, millä antaumuksella museota on kehitetty. Wikipedian tietojen mukaan Malagan keskilämpötilat ovat huhtikuussa noin 16 astetta ja korkeimmillaan siellä on mitattu huhtikuussa jopa 33 asteen lämpötila. Tätä artikkelia kirjoittaessa Malagaan löytyy huhtikuulle meno-paluita noin 220€ hinnoista alkaen.

Reykjavik

Reykjavikin lämpötilat tuskin ovat kovin usein huhtikuussa samalla tasolla kuin yllä mainittujen paikkojen, mutta toisaalta Reykjavik tarjonnee monien mielestä paljon mielenkiintoisempaa nähtävää ja koettavaa kuin kyseiset paikat. Huhtikuu on siinä mielessä hyvä aika matkalle Reykjavikiin, että silloin siellä ei ole vielä kuumin matkailusesonki käynnissä, jolloin sekä lentojen että majoitusten suhteen voi löytää varsin hyviä tarjouksia. Esimerkiksi nyt tätä tekstiä tehdessä voi Reykjavikiin saada meno-paluita Helsingistä alkaen noin 190€ hinnoista.

Vaikka tälle sivulle onkin pyritty löytämään mielenkiintoisia matkakohteita, joihin löytyy erityisen usein hyviä tarjouksia huhtikuulle, niin kannattaa seurata myös esimerkiksi tämän sivuston etusivua, sillä sieltä voi löytyä huhtikuulle hyviä tarjouksia myös muihin kiinnostaviin kohteisiin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *