Nizza hintataso – Sivu kirjoitettu 2024

Nizza (englanniksi Nice) on Välimeren äärellä sijaitseva kaupunki Ranskassa. Merellisistä matkakohteisten tykkäävin lisäksi Nizza voi houkutella esimerkiksi luksusmatkailusta kiinnostuneita. Ranskassa ja siis Nizzassa virallinen valuutta on tätä kirjoittaessani euro. Tällä sivulla on käsittelyssä Nizzan hintataso. Pari huomiota siihen liittyen ennen lukuja: 1) hinnat voivat muuttua, mutta muuttuvat harvoin halvemmiksi, 2) se milloin menee Nizzaan voi vaikuttaa varsinkin majoitusten hintoihin, mutta myös esimerkiksi lentojen hintoihin.

Nizzan hintataso

Asia:Hintatieto:
Huone viiden tähden hotellissaAlkaen noin 300€/yö
Huone neljän tähden hotellissaAlkaen noin 120€/yö
Huone kolmen tähden hotellissaAlkaen noin 80€/yö
Meno-paluun lennot SuomestaAlkaen noin 135€
Ruoka melko edullisessa ravintolassaAlkaen noin 15€
Olut ravintolassaAlkaen noin 5€/annos
Ruoka ja juoma kaupassaIsoa vaihtelua tuotteiden välillä, monet voivat olla Suomea kalliimpia, mutta toisaalta esimerkiksi saman niin sanotun laatuluokan viini voi olla selkeästi halvempaa kuin Alkosta ostettaessa
Taksilla matkustaminenSuunnilleen Suomen hintoja, mutta molemmissa paikoissa voi olla vaihtelua
Julkinen liikenneAlkaen alle 2€/lippu
Vaatteet kaupassaTyypillisesti kalliimpia kuin Suomessa
Museokäynti aikuiseltaAlkaen alle 10€

Löydä lomasi Nizzassa

Suositeltu keskimäärin edullisempi matkakohde kuin Nizza

Lähteet: Oma selvitys & Numbeo