Puhelin ja liittymä vanhukselle – suosituksia mummoni kokemusten ja omien tietojen perusteella

Kännykän omistaminen rupeaa olemaan vanhuksillekin jo varsin tavallista. Vanhuksissa on toki paljon eroja sen suhteen, millainen puhelin heille sopii parhaiten, mutta tällä sivulla on suositeltuna valmistaja sen perusteella, mistä puhelimesta mummoni vaikuttaa tykänneen varsin paljon. Ja koska puhelinliittymä on monelle todella tärkeä osa puhelimen käyttämistä, niin on myös suositeltuna pari puhelinliittymää, jotka voivat mielestäni sopia erityisen hyvin vanhukselle.

Mikä puhelin vanhukselle?

Mummoni on käyttänyt jo varsin pitkään Doro-valmistajan peruspuhelinta. Eli ei siis mitään älypuhelinta. Oletan, että hän on ollut jopa todella tyytyväinen kyseiseen puhelimeen. Noin varsinkin sen perusteella, että kun tätini, mummoni tytär, ajatteli, että mummon olisi aika siirtyä älypuhelimien aikakaudelle ja osti hänelle hienon iPhonen, niin mummo tuli varsin selvästi siihen tulokseen, että hän ei todellakaan ota sitä käyttöönsä. Voi olla, että kyseinen puhelin on nytkin jossain laatikon perällä. Eli siis näiden tietojeni perusteella sanon, että Doron puhelin on paras valinta vanhukselle.

Mistä ostaa Doron puhelin? HobbyHallin verkkokaupassa on ihan kiva valikoima Doroja, on niin peruspuhelimia kuin sitten edistyneempiä puhelimia. Koska Dorot ovat käsittääkseni varsin suosittuja vanhusten keskuudessa, niin oletan, että myös noiden edistyneempien puhelimien suunnittelussa on pyritty huomioimaan erityisesti sitä, mitä vanhukset saattavat kaivata puhelimelta. HobbyHalilla on ainakin tätä kirjoittaessani Doroja myynnissä alkaen alle 50 euron hinnasta ja toisaalta yli 200 euron hintaan asti.

HobbyHallilta on myös mahdollista ostaa puhelin osamaksulla tai laskulla. Ainakin viimeksi kun tarkistin, niin laskulle sai jonkin verran korotonta maksuaikaa. Osamaksu ei näyttänyt olevan koroton. Osta nyt HobbyHallilta.

Mikä liittymä vanhukselle?

Keskimääräinen vanhus tuskin tarvitsee niin sanotusti rajatonta tai erityisen nopeaa puhelimen nettiä. Noista asioista on siis hyvin mahdollisesti turha maksaa. Tuon huomioiden suosittelen vanhuksen puhelimeen erityisesti kahta liittymää:

1) Moi Potti. Tämän liittymän perusmaksu on 12€/kuukausi ja sillä saa käyttää nettiä enintään 6Gt kuukautta kohden. Puheluista ja tekstareista veloitetaan tuon 12€/kuukausi päälle, mutta lähtökohtaisesti yhteensä enintään 4 euroa kuukaudessa. Moi saattaa olla monelle hieman tuntemattomampi operaattori, joten voi olla kiva tietää, että sen omistaa nykyään DNA ja että Moi toimii DNA:n verkossa. Hanki nyt Moi Potti.

2) Telia Dot 4G Käytön mukaan. Tämän liittymän pakollinen kuukausihinta on varsin hillityt 8 euroa. Tuo ei kuitenkaan sisällä nettiä, puheluita eikä tekstareita. Niistä voi ainakin lähtökohtaisesti tulla päivässä yhteensä enintään euro maksettavaa ja kuukausilasku ei normaalisti voi olla yli 25 euroa. Tämän liittymän saa ainakin tätä kirjoittaessani ilman avausmaksua. Hanki nyt Telia Dot.