Singaporen matkailu

Singapore muutamalla sanalla: Singapore on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva kaupunkivaltio. Asukkaita Singaporessa on suunnilleen saman verran kuin koko Suomessa, mutta väestöntiheys on lähes 500 kertainen Suomeen verrattuna. Singapore on itsessään vahvasti kaupunkimainen ja moderni, mutta sijaintinsa ansiosta Singapore mahdollistaa hyvin esimerkiksi matkat Malesian rannikolta löytyville paratiisisaarille. Singaporelle antaa oman mausteensa sen verrattain monimuotoinen väestö. Monen matkailijan näkökulmasta yksi Singaporen eduista on se, että siellä puhutaan laajalti englantia.
Singaporen matkailun hinnat ja yleinen hintataso:

Vuonna 2019 Singaporeen saa halvimmillaan suoria meno-paluita Helsingistä noin 500€ hintaan. Kuten yleensäkin, niin kaikista halvimpia hintoja löytyy varsin rajoitetulle määrälle päiviä. Mikäli omien matkapäivien suhteen ei ole joustavuutta, niin voivat Helsinki – Singapore meno-paluiden hinnat (perusluokassa) nousta yli 1000 euroon.
Hotelliasuminen on Singaporessa yleensä noin Helsingin hinnoissa. Myös muilta osiltaan Singaporen hintataso vastaa tilastojen perusteella melko hyvin Suomen hintoja. Eräänlaisen poikkeuksen tähän tekevät kuitenkin Singaporen lukuisat katuravintolat, joista voi löytää varsin edullista ja maukasta ruokaa.
Singaporen nähtävyyksiä ja suositeltavia tapahtumia:

Vaikka Singaporea voikin suositella erityisesti kaupunkielämästä ja pilvenpiirtäjistä pitäville, niin löytyy kaupunkivaltiosta myös muutamia niin sanotusti tyypillisiä nähtävyyksiä.
Singaporen eläintarha
Singaporen eläintarha on kerännyt valtavasti kehuja sen monipuolisuudesta ja laajuudesta. Eläintarhassa on myös paljon erilaisia tapahtumia.
Sentosa
Sentosa on Singaporen edustalla sijaitseva saari, josta löytyy esimerkiksi hiekkarantoja, Universal Studios Singapore -huvipuisto ja extreme-aktiviteetteja.
Gardens by the Bay

“Gardens by the Bay” on hieman yli 100 hehtaaria käsittävä alue, jolta löytyy esimerkiksi 3 eri puutarhaa ja yli 40 veistosta. Puutarhojen ja veistosten lisäksi alueella on myös esimerkiksi monta eri ruokapaikkaa ja lahjakauppoja.
Gardens by the Bayn alueesta käytetään joskus englanninkielistä termiä, jonka voisi kääntää “luonnonpuistoksi”, mutta se ei ehkä ihan vastaa sitä, miten “luonnonpuisto” ymmärretään Suomessa. Gardens by the Bay sijaitsee keskeisellä paikalla ja on yksi Singaporen suosituimpia nähtävyyksiä.
Chinatown
Singaporen kiinalaiskortteli esittelee hieman erilaista Singaporea. Chinatown voi olla hyvä paikka esimerkiksi edullisten tuliaisten hankkimiseen.
Singaporen GP
Singaporen F1-kisaa on ajettu vakituisesti vuodesta 2008 alkaen. Vuonna 2020 kisa ajoittuu syyskuun loppupuolelle.
Singaporen turvallisuus
Singapore on tietojen perusteella erittäin turvallinen matkakohde. Luonnollisesti kuitenkaan missään päin matkaillessa ei kannata ottaa turhia riskejä.
Singaporen sää

Singaporessa on tilastojen perusteella vuoden ympäri varsin lämmintä: vuoden jokaisen kuukauden keskimäärinen lämpötila on tilastojen perusteella hieman alle 30 astetta. Sademäärät ovat Singaporessa tilastojen mukaan suurimmat joulukuussa ja tammikuussa, ja toisaalta kesäkuu on tilastojen perusteella sademäärien suhteen vuoden kuivin kuukausi. On kuitenkin hyvä huomata, että Singaporessa on verrattain paljon niin sanottuja sadepäiviä myös vuoden keskimäärin kuivimpina kuukausina.