Thessaloniki

Thessaloniki on Kreikassa sijaitseva kaupunki ja kunta. Asukasluvulla mitaten Thessalonikin kaupunki on Ateenan jälkeen Kreikan toiseksi suurin kaupunki, ja kaupungissa asuu yli 300 000 asukasta. Tässä artikkelissa käsitellään lyhyessä muodossa esimerkiksi eräitä Thessalonikin tärkeimpiä nähtävyyksiä, Thessalonikin säätä ja sitä, mitä Thessalonikiin matkustaminen ja siellä oleminen maksaa.

Thessalonikin nähtävyydet

Thessalonikia voi suositella erityisesti historiasta kiinnostuneille henkilöille. Näin on, sillä kaupungin merkittävimmät nähtävyydet liittyvät historiaan, ja onpa Thessalonikin vahaiskristilliset ja bysanttilaiset muistomerkit jopa lisätty Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Vaikka Thessaloniki sijaitseekin modernin Kreikan alueella, niin näkyy alueen nähtävyyksissä esimerkiksi antiikin Rooman vaikutus. Rooman hallintakaudesta muistuttavat esimerkiksi Rotunda ja Galeriuksen kaari. Hieman myöhemmältä aikakaudelta peräisin olevia nähtävyyksiä edustaa puolestaan esimerkiksi Pyhän Demetrioksen kirkko, ja vielä myöhemmältä aikakaudelta on Thessalonikin tunnettu Valkoinen torni (näkyy tämän artikkelin pääkuvassa), jossa nykyään sijaitsee museo.

Muiden museoiden suhteen Thessalonikista ovat mainitsemisen arvoisia esimerkiksi Thessalonikin arkeologinen museo ja Bysanttilaisen kulttuurin museo. Thessalonikin tunnettuihin museoihin on ainakin tätä kirjoittaessa mahdollista ostaa 15 euron hintaan yhteinen lippu, jolla pääsee kolmen päivän ajan tutustumaan eri museoihin.

Uimarannat Thessalonikissa. Vaikka Thessaloniki sijaitseekin meren rannalla, niin ei kaupungin keskustan välittömästä läheisyydestä vaikuta löytyvän hyviä uimarantoja. Uimarantoja on kuitenkin puolen tunnin – tunnin ajomatkan päässä.

Tekemistä Thessalonikissa

Nähtävyyksien kiertelyn lisäksi Thessalonikissa on matkailijoille tarjolla myös järjestetympää tekemistä. Tarjolla on esimerkiksi erilaisia päiväretkiä, mahdollisuus tutustua Thessalonikin (Kreikan) ruokakulttuurin ohjatusti ja viinimaistajaisia. Voit varata matkalle järjestettyä tekemistä esimerkiksi GetYourGuide-palvelun (pitäisi avautua uuteen ikkunaan) kautta.

Thessalonikiin matkustaminen – lennot Suomesta

Tilanne Thessalonikin lentojen suhteen on vaihdellut viime vuosina. Ensin suoria lentoja oli Lappeenrannasta Thessalonikiin Ryanairin toimesta. Sitten nuo lakkautettiin ja Suomesta ei ollut ollenkaan suoria reittilentoja Thessalonikiin. Nyt tätä tekstiä päivittäessäni Ryanair on taas avannut reitin Suomesta Thessalonikiin. Tosin sillä erolla aiempaan, että lennot ovat nyt Helsinki-Vantaalta. Erityisen kivana voi pitää sitä, että vaikka lentoja lennetäänkin nyt paljo isommalta lentoasemalta, niin ovat lennot edelleen monesti varsin kohtuullisen hintaisia: halvimmillaan meno-paluita Helsinki-Vantaalta Thessalonikiin on tarjolla alle 100 euron hintaan.

Thessaloniki – hotellihuoneiden hinnat

Thessalonikissa sijaitsevien hotellien huoneiden hinnat tuntuvat varsin kohtuullisilta. Esimerkkinä voi mainita, että jos haluaisi majoittua ***-hotellissa, niin voi semmoisesta löytää huoneen viikoksi vuoden jokaiselle kuukaudelle alle 300€ hintaan. Ja ****-hotellin tapauksessakin voi löytää huoneen viikoksi vuoden jokaiselle kuukaudelle alle 400€ hintaan. Hotellien lisäksi Thessalonikissa on tarjolla myös varsin kivalta vaikuttavaa huoneistomajoitusta.

Muu hintataso Thessalonikissa

Thessalonikin hinnat ovat keskimäärin Suomea edullisempia. Matkailijan näkökulmasta erityisesti kivoja asioita ovat esimerkiksi se, että ulkona ruokailu & juominen ja liikkuminen esimerkiksi taksilla vaikuttavat olevan melko merkittävästi Suomea halvempia. Toisaalta Thessaloniki vaikuttaa kuitenkin olevan hieman kalliimpi kuin esimerkiksi Kroatian Split, jonne matkustamista voi ehkä joissakin tapauksessa pitää vaihtoehtona matkalle Thessalonikiin.

Sää Thessalonikissa

Vaikka Thessaloniki onkin Suomeen verrattuna lämmin paikka läpi vuoden, niin voi lämpöä etsivälle matkailijalle Thessalonikia suositella erityisesti välille huhtikuu – lokakuu, ja jos hellettä haluaa todella kovasti, niin ovat parhaita kuukausia kesäkuu, heinäkuu ja elokuu.

Historiatilastojen mukaan Thessalonikin päivän keskilämpötilat ovat huhtikuussa 14,3 astetta, toukokuussa 19,5, kesäkuussa 24,4, heinä- ja elokuussa 26,8, syyskuussa 22,0 ja vielä lokakuussa 17 astetta.

Sadepäiviä Thessalonikissa on tilastojen mukaan esimerkiksi Helsinkiin verrattuna vähemmän vuoden jokaisena kuukautena. Erityisen vähäsateisia kuukausia Thessalonikissa ovat heinäkuu ja elokuu, jolloin sadepäiviä on keskimäärin alle 4 kuukaudessa.

Turvallisuus, valuutta ja aikaero

Thessaloniki on tietojen perusteella melko turvallinen kaupunki. Valuuttana Thessalonikissa ja Kreikassa käytetään euroa. Thessalonikin ja Suomen välillä ei ole aikaeroa.

Thessaloniki kokemuksia lyhyesti:

Thessalonikissa yhdistyy rikas ja moniulotteinen historia modernin ajan kanssa. Lisäksi Thessalonikissa pääsee ihailemaan upeaa merta. Thessalonikia ei kuitenkaan välttämättä voi erityisesti suositella varsinaista rantalomaa etsiville.

Kysymyksiä ja vastauksia Thessalonikista

Mikä on paras aika käydä Thessalonikissa?

Mikäli haluaa mahdollisimman lämmintä säätä, niin on tilastojen perusteella paras aika suunnata Thessalonikiin heinäkuu. Toisaalta suomalaisesta näkökulmasta myös syyskuu ja lokakuun alku voivat olla hyviä aikoja reissulle, koska niinä aikoina tehdyn matkan voi nähdä tapana pidentää kesää.

Onko Thessaloniki suosittu matkakohde?

Kansainvälisesti tarkasteltuna Thessaloniki on varsin suosittu matkakohde. Suomalaisten matkailijoiden keskuudessa se ei kuitenkaan ole valtavan suosittu.

Onko Thessalonikissa hyviä hotelleja?

Kyllä. Thessalonikin hotellitarjonta on kattavaa, sisältäen myös *****-hotelleja, joista asiakkaat ovat tykänneet erittäin paljon.

Artikkelia varten käytettyjä lähteitä: Wikipedia, Numbeo, Archaeological Museum of Thessaloniki, Greeka.