Zadar, Kroatia matkakohteena vuonna 2024

Kroatian matkailu on ollut valtavassa nosteessa viime vuosina. Erityisesti huomiota on saanut Dubrovnik, mutta myös esimerkiksi Split sekä Rovinj ovat kiehtoneet matkailijoita. Zadar on Kroatiassa sijaitseva kaupunki, joka voi sekin olla potentiaalinen matkakohde lomalle.

Merta ja kivoja rakennuksia

Zadar sijaitsee Adrianmeren rannalla. Adrianmeri on Välimeren lahti. Meren voi nähdä olevan tärkeässä roolissa osana Zadariin suuntautuvaa matkaa. Zadarista löytyy rantoja, mutta rantatarjontaa tutkiessa on hyvä huomioida se, että Zadar on sekä kaupungin nimi että varsin ison piirikunnan nimi. Eli rannat eivät välttämättä ole niin lähellä kuin niiden sijaintitiedon perusteella voisi äkkiseltään olettaa.

Zadar on Kroatian yhtäjaksoisesti pisimpään asutettu kaupunki ja vaikka tuo historia ei välttämättä näy kaupungin rakennuskannassa enää nykyään valtavan selkeästi, niin on kaupungissa Kroatialle tyypillisiä oranssipunaisen katon omaavia jykeviä rakennuksia.

Zadardin nähtävyydet

Ei voi sanoa, että Zadar olisi varsinainen nähtävyyksien kultakaivos. Kaupungin mielenkiintoisimpina nähtävyyksinä voi ehkä pitää meriurkuja ja arkeologista museota. Zadarin meriurku on rakennelma, jonka kohdalla rantaan tulevat aallot voivat soittaa ääntä. Ohessa on upotettu video, jolta pääsee kuuntelemaan meriurkujen ääntä – jokainen voi itse muodostaa mielipiteensä äänen miellyttävyydestä. 🙂

Muuta tekemistä Zadarissa

Zadarista käsin järjestetään ihan mukavasti erilaisia veteen ja muuten luontoon liittyviä aktiviteetteja. Tarjolla on esimerkiksi mahdollisuus osallistua melontaretkelle, tutustua kansallispuistoon ja käydä veneretkellä, jonka osana on lounas. Zadarissa on myös ihan mukavalta vaikuttavia ravintoloita, joskaan mitään niin sanottuja varsinaisia luksusravintoloita ei vaikuttaisi ainakaan vielä tätä kirjoittaessani olevan.

Zadarin sää

Säässä voi tietysti olla vaihtelua eikä historiatiedoista voi ennustaa varmuudella tietyn yksittäisen ajanjakson säätä, mutta yleisesti ottaen voi sanoa, että Zadar voi olla lämpöä etsiville matkailijoille mukava matkakohde. Kesäkuukaudet ovat toki lähtökohtaisesti lämpimimpiä, mutta ainakin verrattuna Suomen kyseisten kuukausien tyypillisiin lämpötiloihin, Zadarista voi löytää ihan mukavaa lämpöä myös esimerkiksi huhtikuussa ja lokakuussa. Kesäkuukaudet ovat Zadarissa tyypillisesti vähäsateisempia ja eniten sadetta tulee tyypillisesti lokakuusta joulukuulle.

Matkat ja majoitukset

Tätä kirjoittaessani Suomesta on Zadariin suoria lentoja Ryanairin toimesta. Ryanair lentää Zadariin Helsinki-Vantaalta. Mikäli Ryanairin lennot osoittautuvat suosituksi, niin voi olla, että ainakin jokin toinenkin lentoyhtiö avaa myös reitin Zadariin. Toisaalta on mahdollista, että jos Ryanairilla ei olla tyytyväisiä matkustajamääriin, niin lopettavat he reitin tarjoamisen. Ryanair vaikuttaisi käyttävän Zadarin lentojen suhteen todella vahvasti sesonkihinnoittelua, toisaalta niin sanotusti tavallisen lomakauden ulkopuolelle voi meno-paluita olla tarjolla alle 100 euron hintaan ja toisaalta lomakauden meno-paluusta voi joutua maksamaan yli 200 euroa.

Vinkki: Matkailu.fi-verkkokaupasta löytyy reppu, jonka voi ottaa ilman lisämaksua käsimatkatavaraksi Ryanairin lennoille. Se, että ei tarvitse maksaa matkatavaroista voi olla kätevä tapa säästää matkan kustannuksista. Tutustu reppuun.

Kroatialle tavallisen tapaan myös Zadarin majoituksista iso osa on huoneistomajoituksia. Hotellejakin kuitenkin löytyy jonkin verran. Voi ehkä sanoa, että Zadarin hotellit ovat isolta osin keskitasoa: ihan kivoja, mutta eivät varsinaisia luksusmajoituksia. Jos haluaa Zadarin hotellimajoitukselta hyvää hinta-laatusuhdetta, niin voi esimerkiksi Hotel Sky olla mukava valinta. Toki on aina henkilöstä kiinni, millaisista hotelleista tykkää.

Mainittu Hotel Sky osoittaa hyvin erään haasteen Zadariin suuntautuvan matkailun suhteen. Nimittäin sen, että hotellihuoneesta voi joutua maksamaan kesällä huomattavasti enemmän kuin vaikkapa syksyllä. Käytännössä hinta voi olla kesällä yli tuplat syksyn hintaan verrattuna. Tuo yhdessä Ryanairin hinnoittelun kanssa korostaa sitä, että hintatietoiset matkailijat saattavat haluta suunnata Zadariin muulloin kuin heinäkuussa.

Zadarin hintataso muuten

Zadar on matkailukaupunki ja Kroatian talous on kasvanut varsin voimakkaasti, joten Zadarista saatavilla oleviin hintatilastoihin kannattaa suhtautua ainakin hieman varauksella: on varsin mahdollista, että todelliset hinnat ovat korkeampia kuin jonkin aikaa sitten julkaistut historiatiedot kertovat. Tätä kirjoittaessani saatavilla olleiden hintatietojen perusteella varsinkin suosituissa ravintoloissa kannattaa varautua siihen, että annosten hinnat ovat varsin lähellä Suomen hintatasoa. Juomat ovat kuitenkin tyypillisesti jonkin verran halvempia. Myös esimerkiksi merkkivaatteiden suhteen voi olla hyvä olettaa, että ne on hinnoiteltu lähelle Suomen hintoja.

Muita Kroatian matkakohteita: