
Omalainaa suositellaan ainakin tätä kirjoittaessani tällä sivustolla ykkösvaihtoehtona esimerkiksi siinä tapauksessa, että haluaa lomalainan. Montaa saattavatkin siis kiinnostaa Omalaina kokemukset. Kerronkin niistä omista tällä sivulla. Aloitetaan kuitenkin ehkäpä tärkeimmällä asialla, eli Omalainan luotettavuudella.
Onko Omalaina huijaus?

Mikään kokemuksissani tai tiedoissani ei viittaa siihen, että Omalaina olisi huijaus. Se on siis mielestäni luotettava ja turvallinen palvelu. Ennen kuin käyttää Omalainaa voi kuitenkin olla hyvä tietää kaksi asiaa liittyen Omalainan viestintään. Ensimmäinen liittyy siihen, että Omalaina viestii omalla sivustollaan lainan saamiseen mahdolliseen nopeuteen liittyen, että rahat voisivat olla käytössä jopa samana päivänä. Tuohon kannattaa suhtautua ainakin pienellä varauksella. Mikäli nimittäin haet lainaa kello 23.00 jälkeen et erittäin todennäköisesti saa rahoja samana päivänä. Tuo johtuu siitä, että lainafirmat eivät saa siirtää niiden antamaa ensimmäistä lainaa kello 23 jälkeen ja ennen 07 aamulla (tuohon on pieni poikkeus se, että aiemmin avatulta luottotililtä voi olla mahdollista nostaa lainaa myös yöllä).
Ja vaikka et hakisikaan lainaa myöhään illalla, niin voi silti olla varsin mahdollista, että rahojen saaminen menee vähintään seuraavaan arkipäivään. Omalaina ei siis todennäköisesti ole paras lainapalvelu, jos haluat rahat erityisen nopeasti tilille.
Toinen asia mikä Omalainan luotettavuuteen liittyen on syytä huomata liittyy Omalainan ilmoittamiin mahdollisiin korkoihin. Omalaina nimittäin tuo esimerkiksi etusivullaan esille, mikä lainan todellinen ja nimellinen vuosikorko voisi olla milläkin lainasummalla ja laina-ajalla. Ja sanoisin, että ainakin nimellisen vuosikoron ja pienehköjen lainasummien tapauksessa tuo annettu arvio voi olla jopa todella positiivinen verrattuna siihen, millaisella korolla itselle mahdollisesti tarjotaan lainaa. Toisaalta on toki ehkä hyvä huomata se, että koska Omalainan avulla saa haettua lainatarjouksia jopa parissa minuutissa ja eikä lainaa ole pakko ottaa, niin pitäisi omat mahdolliset lainatarjoukset voida hakea ilman isompaa stressiä. Testaa nyt Omalainaa ilmaiseksi.
Miten Omalaina toimii?

Omalaina on niin sanottu lainahakemusten kilpailuttaja. Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että se pyrkii etsimään sitä käyttävälle henkilölle lainatarjouksia useammalta eri rahoituslaitokselta. Nuo rahoituslaitokset ovat Omalainan yhteistyökumppaneita. Kun henkilö tekee Omalainan palvelussa lainahakemuksen, niin pitäisi siitä välittyä automaattisesti tieto ainakin niille Omalainan yhteistyökumppaneille, jotka voivat tarjota sellaista lainaa kuin henkilö on ilmaissut haluavansa. Mahdollisesti myös muille yhteistyökumppaneille. Sitten vastauksena nuo Omalainan yhteistyökumppanit viestivät Omalainan systeemille, että voivatko ne tarjota lainaa ja jos kyllä, niin millaista ja millä korolla. Vaikka tuo kuulostaa ehkä monimutkaiselta, niin tapahtuu kaikki jopa todella nopeasti.
Mikäli saat Omalainan avulla lainatarjouksen, jonka haluat ottaa vastaan, niin pitää vielä siirtyä tekemään lainahakemus loppuun sille lainafirmalle, jonka tarjouksen haluat ottaa. Lainafirmasta ja mahdollisesti myös lainasummasta voi riippua se, mitä pitää tehdä, jotta kaikki on tehty maaliin asti. Kun asia on myös lainafirman osalta kunnossa, niin voit saada siltä lainan. Siinä, miten nopeasti laina siirtyy tilillesi voi olla vaihtelua.
Omia Omalaina kokemuksia

Omalainan palvelussa tekee lainahakemuksen muutamassa minuutissa. Lainahakemuksen tekemiseksi ei tarvitse pankkitunnuksia tai mitään tositteita. Kun lainahakemuksen on tehnyt, niin voi siihen alkaa saamaan lainatarjouksia heti. Mahdolliset lainatarjoukset ovat mielestäni varsin selkeitä ja ne sisältävät esimerkiksi tiedon todellisesta vuosikorosta. Itselleni on tarjottu todellisen vuosikorkoprosentin suhteen Omalainan avulla edullisempaa lainaa kuin yhdenkään toisen kilpailutuspalvelun kautta. Päätöstä siitä, haluatko ottaa Omalainan kautta mahdollisesti tarjotun lainan vastaan ei tarvitse tehdä heti, vaan voit ainakin melko hyvän aikaa pohtia asiaa ja sitten halutessasi palata Omalainalle lainatarjouksen ottamista varten.
Henkilöstä riippuen positiivisena tai negatiivisena asiana voi pitää sitä, että Omalaina voi kokemusteni perusteella ehdottaa myös sellaista lainaa, jota ei hakenut. Tuo saattaa liittyä ainakin lainasummaan. Testaa itse Omalainaa.
Omalainan yhteistyökumppanit
Omalainan yhteistyökumppanit ovat siis niitä rahoituslaitoksia, joiden suhteen Omalaina voi mahdollisesti kilpailuttaa lainahakemuksesi. Mikäli haet sellaista lainasummaa, jota tietty yhteistyökumppani ei tarjoa, niin ei lainahakemuksesta mahdollisesti kilpailuteta kyseisen yhteistyökumppanin suhteen. Tätä kirjoittaessani Omalainan yhteistyökumppaneita ovat siltä saadun tiedon perusteella Aktia, Alisa Pankki, Avida, Bank Norwegian, Bondora, Brocc, Credigo, GF, Halino, Instabank, Lea Bank, Morrow, Nordax Bank, POP Pankki, Resurs, Saldo, Svea, Sweep Bank ja TFBank. Yhteistyökumppaneita olisi siis 19. Siinä, miten valmiita lainatarjouksia tekemään tietyt yhteistyökumppanit ovat, voi olla isoja eroja. Myös siinä voi olla suurta vaihtelua, että millä korkotasolla yhteistyökumppanit voivat mahdollisesti tarjota lainaa.
Omalaina ja korko

Omalainan sivuston perusteella se voi löytää lainaa alkaen 4,19% nimellisellä vuosikorolla ja enintään 20% nimellisellä vuosikorolla. Eli melko vaihtelevasti. Omat kokemukseni ovat sellaiset, että isompaa lainaa on tarjottu alle 10% todellisella vuosikorolla, mutta sitten melko hillityn kokoisen tarjotun lainan todellinen vuosikorko on voinut olla jopa yli 20%. Kokeile tarjotaanko sinulle lainaa ja millä korolla.
Lainasummat ja laina-ajat
Omalainan avulla voi valita haluavansa lainaa 500 eurosta alkaen ja enintään 60 000 euroa. Lainasumman voi valita melko kattavasti, mutta valintaväli voi olla esimerkiksi 1 000 euroa. Tuota tarkempikin valintamahdollisuus voisi myös isompien lainasummien kohdalla olla mukava. Laina-aikaa Omalainaa käyttäessä voi yrittää saada vuodesta alkaen ja enintään 20 vuotta. Koska mahdolliset laina-ajat ovat kuitenkin lopulta kiinni Omalainan yhteistyökumppaneina toimivista rahoituslaitoksista, niin on epätodennäköistä, että juuri esimerkiksi 20 vuoden laina-aikaa tarjottaisiin ainakaan pienehkölle lainalle.
Omalainan asiakaspalvelun yhteystiedot
Omalaina tarjoaa ilmoittamansa perusteella asiakaspalvelua arkisin. Asiakaspalvelun ilmoitettu sähköpostiosoite on asiakaspalvelu@omalaina.fi ja ilmoitettu puhelinnumero 0942550540. Nuo tiedot olivat tarjolla ainakin tämän sivun päivittämisen yhteydessä.
Omalaina.fi tiedot ja kokemukset tiivistettynä
Omalaina ei ole huijaus, mutta sen viestintä voi olla osittain hieman ylilupaavaa, mistä voi seurata se, että Omalainaa käyttäessä saattaa mahdollisesti pettyä, jos omat odotukset ovat korkealla. Kokemusteni perusteella Omalaina.fi voi olla oikein hyvä palvelu lainojen kilpailutukseen, mutta ainakaan pienehköä lainasummaa etsiessä Omalainalta ei kannata odottaa erityisiä ihmeitä mahdollisesti tarjotun lainan kustannustason suhteen. Koska palvelun käyttäminen on siis kuitenkin ilmaista ja tarjottua lainaa ei ole pakko ottaa, niin voi Omalainaa olla ihan hyvä idea ainakin kokeilla, jos haluaa saada netin kautta lainaa. Erityisen hyödyllistä Omalainan käyttäminen voi olla tyypillisiä nettilainoja isompien lainasummien ja pidempien laina-aikojen kohdalla. Kokeile nyt Omalainaa.